En ollutkaan supernainen

Olen koko dieetin ajan hehkuttanut miten helppo dieetti mulla on ollut, kaikki on mennyt hyvin ja hymyilyttää. Olin ehkä ihan vähän ollut jopa huolissani siitä että teenkö tarpeeksi jos olo ei ole ollut vielä yhtään niin nuutunut kuin mihin olin henkisesti valmistautunut.

Nyt kuitenkin, kun viimeistelyviikkoon on enää 7 viikkoa, on tassu alkanut painaa. Ihan sama miten paljon siihen on yrittänyt valmistautua, sitä oloa ei ymmärrä ennen kuin itse sen kokee. Kun kroppa ei saa tarpeeksi energiaa, on väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minustakin onkin tullut jo ihan mummo! Kymmeneltä nukkumaan ja aamulla kuuden pintaan herään ensimmäisen kerran miettimään joko sais syödä! :D 

Eniten harmitti se, että treenatessa energiaa ei meinaa olla samalla tavalla kuin ennen dieettiä. No ylläriiiiiii, ei tietenkään - olin jotenkin itse vain kuvitellut jollain tiedostamattomalla tasolla, ettei niin kävisi minulle vaan voisin vain treenata lujempaa ja lujempaa koko ajan.... No niin varmaan joo! :) Ensin ruoskin itseäni kun tajusin, että se viimeinen sarja olisi voinut minun puolesta jäädä tekemättä, enkä ollutkaan supernainen... Mutta sitten tajusin:

Dieetti etenee! Se menee eteenpäin, ja nyt ollaankin sitten päästy niihin tositoimiin, siihen vaiheeseen jossa dieetti muuttuu todelliseksi kisadieetiksi! Mahtavaa! Nyt se sitten alkoi, se oikea työstövaihe jossa oikeasti tehdään se työ mikä lavalle pääsemiseen vaaditaan. 

Ja senkin tajusin, että edelleen nautin tästä matkasta ja ihmettelen näitä kaikkia muutoksia kehossani, jotka auttaa - jokainen tavallaan - ymmärtämään kehoani aina vain paremmin jatkossa. Nyt saan puskea kehoani ja mieltäni aina äärirajoille saakka ja työntää rajojani vielä vähän pidemmälle. Nautin kevään tulosta ja auringosta, kauniista pakkaspäivistä ja siitä että voin tehdä tämän matkan itseni kanssa. 

Eihän kisadieetti helppoa ole, eikä sen kuulukaan olla. Elämässä on kuitenkin niin paljon muita juttuja joista saa iloa, että ne tuo energiaa myös silloin kun tassu painaa ja ajatus tökkii! :) On ihanaa keskittyä fitnekseen ja tehdä lujasti töitä sen eteen että nousen parin kuukauden päästä Kultsan lavalle. Se on jotenkin niin palkitseva ajatus, että jaksan puskea eteenpäin tänään ja huomennakin. 

Jokaiselle kanssakisaajalle toivotan hurjasti tsemppiä loppurutistukseen! We can do it ja Kultsalla nähdään! ;) Ja sinulle joka kuntoilet omaksi iloksesi, toivotan ihania, aurinkoisia kevätpäiviä ja treeni-intoa! :) 

Kuullaan taas!