perjantai 28. huhtikuuta 2017

I DID IT - Kisaraportti

Viikonlopun kisat on ohi ja minäkin olen vihdoin kotiutunut tietokoneen ääreen. On aika kertoa miten tuo viime viikonlopun Suuri Seikkailu oikein sujui!

Me lähdettiin reissuun perjantai-aamuna aika hyvissä ajoin, kun lento lähti viideltä aamulla. 


Saavuimme hotellille tosi aikaisin, mutta onneksi päästiin kirjautumaan hotelliin saman tien. Saimme siis jatkaa rauhassa vielä kesken jääneitä yöunia, ja onneksi pienestä kisatärinästä huolimatta sain nukuttua todella hyvin aina kisoihin saakka niin päikkäreillä kuin yöunillakin. Lepo onkin yksi tärkeimmistä asioista kropan ja mielen toimimisen kannalta, joten me todellakin otettiin iisisti tuolla reissulla! :D 

Nopea ja tehokas pieni salitreeni hotellin vieressä sijainneella pikkusalilla, ja nenä kohti ilmoittautumispaikkaa! Kun vihdoin sain sen kilpailija- kortin kaulaan, hommasta tuli todellista. Minä tein sen! Pääsin tänne asti, ja onnistuin tavoitteessani! Wow! Jo tuo oli saavutus, josta olin ylpeä - ja olen ylpeä meistä jokaisesta jotka sen saavutti. Kilpailijakortin. Sijoituksilla ei edes ole merkitystä, sillä se matka joka sinne kisapaikalle on kuljettu, on ollut kaikille pitkä ja kivinen.



Loppuilta meni lepäillessä, jalat kohti kattoa, tv:stä hyvänmielen ohjelmaa (mun tapauksessa ehdoton ykkönen oli Gilmoren tytöt) ja välillä valmentaja hieroi jalkoja ja edesauttoi nesteen liikkumista kropassa. Ahh, kyllä tällä tytöllä oli mukavat oltavat! :D 

Lauantai-aamuna otin suuntiman kohti Nina Tannerin suihkurusketusta, jossa sitten hengailtiin muiden kisaajien kanssa ilman vaatteita ja kuivateltiin väriä tuulettimien ja hiustenkuivaajien avulla. Nauru oli herkässä, ja tunnelma oli yllättävän rento siihen nähden, miten absurdi tilanne se oli... 


Rusketuksen jälkeen sitten palasin hotellille, jonne ihana tuttavani, meikkaaja-maskeeraaja ja kampaaja Annimaria Ärjä tuli taiteilemaan musta kauniin laittamalla meikit ja hiukset ojennukseen. Olin onnekas, että saatiin Annimaria hoitamaan tämä osuus, luotin häneen täysin sillä jo puolesta lauseesta hän ymmärsi mitä halusin ja millainen visio minulla oli. Stressaaminen oli siis käytännössä mahdotonta, joten sain pysyä rauhallisena ja hyväntuulisena aina kisapaikalle lähtöön saakka. :) 


Valmentajan kanssa pidettiin mieliala korkealla ja rentona myös kisapaikalla, välillä vähän välipalaa ja pientä hassuttelua, tsemppimusiikkeja (ja ehkä pieniä tanssimuuvsseja musiikin tahtiin) ja siinäpä se aika kuluikin huomaamatta ja tulikin aika nousta lavalle. 


Nautin niin paljon lavalla olosta, siitä että sain kokea sen mistä oltiin vain puhuttu viimeinen puoli vuotta. Vihdoin näin sen itsekin. Sain todella arvokasta kokemusta, ja ymmärsin vihdoin mitä varten mitäkin oli tehty. Sain olla lavalla ylpeänä siitä mitä sinne vein, ja juhlin mielessäni sitä, että pääsin sinne. Minun lavalle- projektini ei ollut niin pitkäaikainen, kuin monella muulla tytöllä jotka ovat valmistautuneet kisoihin määrätietoisesti vuosia. Minä aloitin määrätietoisen kisaprojektini vasta viime syksynä kun päätin vihdoin lähteä kokeilemaan omia rajojani tänä keväänä. Tiesin, että kiire tulee ja minulla tuli paljon kirittävää kevättä varten, mutta päätin silti yrittää - en sijoitusta, vaan kokemusta. Ja sitä todella sain! 



Sain myös sijoituksen, sillä lauantain Bikini Fitness Beginners -163cm sarjassa sijoituin kolmanneksi!!! 

Lauantaina yritin sitten lepäillä ja rauhoittua, jotta sunnuntaina jaksaisin tehdä saman kierroksen uudestaan. Puhelin tulvi onnitteluja ja kannustuksia, ja olin todella onnellinen jokaisesta viestistä ja tsemppauksesta! Ihana miten moni muisti ja eli mukana! <3 Kuitenkin ajatukset olivat jo sunnuntain puolella. Miten parantaa, mitä muuttaa, mitä tehdä samalla tavalla? Mikä meni hyvin, mitä tehdä toisin....? Nuo kysymykset pyörivät päässä pitkin yötä, sillä tiesin ettei sunnuntaina päästä helpolla askeltakaan.

Sunnuntain kisoista Bikini Fitness yleisessä -160cm sarjassa en enää päässyt vertailujen jälkeen finaaliin, mutta selviydyin alkukarsinnoista viidentoista parhaan tytön joukkoon ja lopulta sijoituin 12. sijalle. Samlla sain jotain paljon sijoitustakin tärkeämpää; kokemusta lavalla olosta. Nyt tiedän, että tuohon kisaan ei todellakaan lähdetä takki auki, vaan töitä on tehtävä valtavasti, jos haluaa pärjätä! Nyt vasta ymmärrän kuinka paljon se vaatiikaan töitä, siihen ei tosiaan riitä puoli vuotta tai edes vuosi treeniä ja muutama posetreeni. Se vaatii niin paljon enemmän! Onnekseni nyt näin sen, mitä se vaatii ja tiedän nyt, mitä minun pitää tehdä. Olen valmis tekemään kaiken sen, ja olen todella onnellinen siitä, että nyt minulla on suunta selvillä. Tiedän mihin suuntaan tulen viemään omaa tekemistäni, eikä minua pysäytä enää mikään! 

Sunnuntain kisojen jälkeen olin onnellinen saamastani kokemuksesta, sillä se oli juuri sitä mitä lähdin hakemaan. En olisi voinut tehdä mitään paremmin, vaan sillä tasolla millä olin, tein parhaani. Olen ylpeä ja onnellinen siitä, ja erityisesti siitä että nyt pystyn tekemään töitä määrätietoisesti ottaen vähemmän harha-askeleita matkallani. Nyt suunta on selvillä.

Minulla on valtava määrä ihmisiä joille olen kiitoksen velkaa, joita olen jo kiittänyt ja joita en voi koskaan kiittää tarpeeksi kaikesta siitä avusta, tuesta ja rakkaudesta jota olen tällä matkalla saanut. Nyt kuitenkin haluan kiittää erityisesti herraa nimeltä Juhani Don Herranen, Mr. Olympia- kilpailija, joka sanoi minulle viime syksynä sanat joita en ole unohtanut: "Täytyy harjoitella kisaamista, täytyy harjoitella voittamista. Niitä ei voi harjoitella muuta kuin kisaamalla, eikä voi osata voittaa ilman harjoittelua." 


Cheers! <3 

Ei kommentteja: