Jyväskylän karsinnat - ja pää sanoi "naks"

Kuten Facebookkissa I Did It -sivua seuraavat jo tiesivätkin, kävin Jyväskylässä kehonrakennussarjalaisen huoltajana ja tukijoukkona. Mitä reissusta jäi käteen?

Olen saanut seurata erään kilpailijan matkaa tämän syksyn kisoihin todella läheltä, ja siinä samalla on käynyt entistä selvemmäksi se, ettei se matka ole helppo. Se vaatii paljon työtä, hikeä, omistautumista ja tunnollisuutta. Sitä, että uskoo siihen määränpäähän kaikesta huolimatta huononakin päivänä. Sitä, että pää kestää.

Kunnioitan ja arvostan jokaista, joka tänä viikonloppuna selvitti tiensä lavalle, olipa se sijoitus sitten mikä tahansa. Haluankin tässä onnitella jokaista onnistumisesta, ja menestyneille lämpimät terveiset ja tsempit jatkoon. Mahtavia kuntoja sekä loistetta ja säkenöintiä nähtiin lavalla molempina päivinä! Ne inspiroivat varmasti jokaista kisaajaa ja tulevaa kisaajaa jotka eivät sinne tänä syksynä tulleet.

Tulevasta kisamatkastani ei siis tosiaan ole tulossa helppo, se on todellakin nyt tullut selväksi. Mielessä on ollut paljon kysymyksiä ja mietteitä, sillä henkinen puoli oli saatava kuntoon ennen oman matkani aloittamista. Päällisin puolin on kuitenkin ulkoiset puitteet olleet koko ajan itselläni kunnossa, mutta "nuotit" tulevaan matkaan oli saatava selville jotta tiedän mihin suuntaan lähden.

Sitten muistin sen, olenhan ollut ennenkin kilpaurheilija! Vuosikausia olen tanssinut kilpaa ja panostanut siihen 80% ajastani jotta menestyin. Ja menestyinkin. Olen pelännyt, että kilpaurheilu muuttaisi rakkaan elämäntapani ryppyotsaiseksi suorittamiseksi, pakonomaiseksi fanaattisuudeksi ja "menisi yli". Mutta eihän sen tarvitse mennä niin.

Ja pää sanoi "naks"

Olen aina ollut oman tieni kulkija, ja etsinyt sen itselle parhaan tavan tehdä asioita. En usko siihen, että elämässä asiat menee niin että joku päättää miten "kuuluu" tehdä ja sitten kaikkien pitää tehdä niin. Teen asiat omalla tavallani, sillä tavalla joka sopii minulle parhaiten ja jolla saan itseäni rajoittamatta omasta potentiaalistani kaiken irti. Niin haluan tehdä tässäkin lajissa - löytää ne omat rajani ja työntää niitä pidemmälle, ylittää itseni - enkä tyydy vähempään.

Koin tämän syksyn kisareissulla siis sen ahaa- elämyksen, sen ymmärryksen jota olin etsinyt. Suunnan joka vie minut tavoitteeseeni. Sain sen kilpailijan mentaliteetin, jolla mennään loppuun asti. Olo on kuin uudestisyntyneellä, mielessä tavoite kirkkaana ja selkeänä! Nyt on aika.

En aio lähteä hakemaan mitään tiettyä sijoitusta, sillä se on vain se loppusilaus. Se, miten muut näkevät minut juuri sinä yhtenä päivänä. Kaikkein tärkeintä on se, etten jossittele lavalla. Etten kadu mitään, vaan tiedän tehneeni kaikkeni tavoitteeni eteen. Vain sillä on merkitystä, että olen itse tyytyväinen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Mutta en minä kisaa ketään muuta vastaan; kyse on arvostelulajista. Kisaan itseäni vastaan, jotta voin tuoda lavalle parhaimman pakettini. Se on tavoitteeni, sillä muuten siellä lavalla seisoo vain yksi kilpailija muiden joukossa.

Tulevaisuus pitää siis sisällään priorisointia ja työtä, työtä ja työtä. Nyt kun sävelet on selvillä, on aika kääriä hihat ja aloittaa. Maltan tuskin odottaa!! <3

Ihanaa sunnuntaita! 

I Did It - possuilua keittiössä

Ruokavinkkiä pukkaa! 

Tästä postauksesta saat possumaisen hyvät vinkit siihen, miten saat 1,4kg porsaan ulkofilettä syömiskelvolliseksi alle puolen tunnin! Tämä resepti sopii niin painonpudottajalle kuin kehonrakentajallekin, joten check this out!

Jos haaveilet hyvästä, herkullisesta, maistuvasta ja ennenkaikkea helposta ruuasta, ensimmäinen vinkkini on, että hankit itsellesi oman kotikokin joka taitaa ruuanlaiton salat!

Jos sellaista ei kuitenkaan ole saatavilla tai käytettävissä, niin siinä tapauksessa seuraavilla vinkeillä saatat onnistua itsekin luomaan itsellesi maistuvan ateriakokonaisuuden. 

Ensin tarvitaan possu. Tässä tapauksessa uhriksi on valikoitunut tarjouksessa ollut porsaan ulkofile joka on jo valmiiksi siivutettu piffeiksi.

Asetellaan possun piffit ritilälle ja ritilän alle joku alusta niin että rasva ei tirise uuninpohjalle käryämään. Näissä possukoissa rasvaa on vain 4,5g/100g ja proteiinia taisi olla 21g/100g, joten periaatteessa ne voisi kyllä laittaa ihan uunipellille pötköttelemään, mutta koska meillä ollaan ihastuttu tuohon ritilä-alusta-yhdistelmään niin sinne se menee nytkin.

Nyt se tarvitsee enää mausteet, ja se taitaakin olla se haastavin osuus. Tässä ohjeessa possut saa peitokseen seuraavat mausteet:

- valkosipulijauhetta
- suolaa
- valkopippuria
- paprikajauhetta

ja I Did It- twistinä:

- kanelia

Mausteiden määrähän määräytyy ihan ruuanlaittajan (ja syöjän) omien makunystyröiden mukaan, mutta vinkkinä sen verran, että kovin arka siinä mausteiden laitossa ei tässä tarvitse olla. Lopulta tuohon tulee siis maustekerros, joka näyttää tältä: (jostain syystä kuva haluaa ehdottomasti olla ylösalaisin, mutta ajatus tulee varmasti esille silti)

Sitten koko komeus laitetaan uuniin lämmittelemään n. 175 - 200 asteeseen tavallisessa uunissa, kiertoilmauunissa n. 175 astetta riittää, ja paistoaika hipoo sellaista 20 minuuttia.

Lopputulos näyttää tältä:

Kylkeen perunat, bataatit, riisit tai vaikkapa pastat sekä reilusti kasviksia ja...

Bon Apetit! 

Motivaatiometsästyksen abc

Miten päästä alkuun salitreenaamisessa? Olipa sitten kyse aivan aloittelijasta, tai sitten tauon jälkeen aloittelevasta, alku on tunnetusti yleensä se hankalin.

Vinkki numero yksi on se kaikkein tutuin, mutta myös kaikkein tärkein muistaa: Ensimmäisellä kerralla ei kannata ottaa liian kovia painoja käyttöön, jotta lihakset ei heti huuda hoosiannaa ja seuraavan päivän treenille lähtö kaatuu jo siihen ettei sängystä pääse ylös. Tunnustele, fiilistele ja hae sitä liikunnan iloa ilman, että yrität heti olla huippuluokan painonnostaja.

Pari kertaa jaksaa kyllä hyvin käydä treenillä, mutta se treenin aikatauluun sovittaminen ja uusien rutiinien itselleen tekeminen on haastavaa jos on kiirettä - helposti tulee priorisoitua tekemisensä vanhan ja totutun rutiinin mukaan. Väsymys iskee työpäivän jälkeen ja kaupassakin pitää käydä. On niin paljon helpompaa vain mennä kotiin ja kellahtaa sohvalle.... eikä parin treenin jälkeen ole edes saanut kuin lihakset kipeäksi ja tuloksia ei näe vielä edes mikroskoopilla. Miten tässä saa siitä kuuluisasta motivaatiosta kiinni? Kaikki ne hienot suunnitelmat ja kunnianhimoiset tavoitteet unohtuu tosi helposti kun syksyn hämärät ja sateiset illat tuntuu työntävän sinua sohvaa kohti katsomaan syksyn uutuussarjoja teeveestä.

Vinkki numero kaksi kuuluu siis seuraavasti: Ennakoi. Merkitse itsellesi aikataulu kalenteriin tai vaikkapa paperilapulle, suunnittele päiväsi etukäteen ja noudata suunnitelmaasi. Kuitenkin elämään kuuluu ja pitääkin kuulua muutakin kuin treenaaminen, joten sille muullekin elämälle pitää muistaa varata aikaa. Elämän aikatauluttaminen tietysti kuulostaa tosi tylsältä ja rajoittavalta, mutta tee se silti. Sitä aikataulua ei tarvitse suunnitella kuin pari viikkoa, niin olet saanut rutiinisi luotua itsellesi uudestaan ja uudesta aikataulusta on alkanut tulemaan jo normi.

Entä jos ei yhtään kiinnostaisi lähteä treenille, vaikka aikataulussa lukee että töiden jälkeen pitäisi lähteä vielä tekemään tosikovajalkatreeni? Opettele tunnistamaan onko kyseessä lorvikatarri-väsymys joka houkuttelee sinua kaatumaan mieluummin sinne sohvannurkkaan ja siksi skippaamaan treenisi, vai onko kyseessä oikeasti kropan tapa kertoa että nyt olisi aika ottaa lepiä jotta keho voisi palautua paremmin kovasta rasituksesta. (Muista treenaamisen pyhä kolminaisuus, johon kuuluu ruuan ja treenin lisäksi olennaisena osana LEPO.) Tämä on omantunnon kysymys, eikä kukaan voi oikeasti kertoa sinulle milloin on kyse mistä. Tunnustele oloasi ja muista, että rutiinien muuttuessa pääkoppa saattaa yrittää huijata sinua kääntymään vanhaan, tuttuun ja turvalliseen rutiiniin.

Vinkki numero kolme: Pidä pääsi. Mene silti sinne salille. Anna sen treenin viedä, ja ennen kuin huomaatkaan, olet päässyt jo vauhtiin etkä muistakaan enää sitä vanhaa tuttua ja turvallista sohvannurkkaa joka kutsui nimeäsi pimenevässä syysillassa. Endorfiinit syöksyvät kehoosi jo ensimmäisen liikkeen aikana ja innostavat sinua tekemään seuraavan, ja taas seuraavan liikkeen. Joskus myös "hyvänmielen treeni" ilman ennätyspainoja ja parasta mahdollista keskittymistä ja tatsia on oikeasti ihan riittävä, jos vaihtoehtona on jäädä sohvalle makaamaan. Pääasia ettet anna periksi, vaan käyt tekemässä edes jotain. Silloin seuraavanakin päivänä treenille lähtö on helpompaa.

Minullakin on taas kesän jälkeen aikataulut mennyt ihan uusiksi, ja näin kolmen vuoden jälkeenkin pitää harjoitella taas muuttuvien rutiinien kanssa hetki, jotta muistan syödä ja treenata arjen pyörityksen keskellä edelleen. Merkkaan taas parin viikon ajan kalenteriini siis niin treeni- kuin ruoka-ajatkin jotka on ajoitettu sopimaan työ- ja kouluaikatauluihini. Reissaan koulun takia pari kertaa viikossa Ouluun ja työn takia joudun reissaamaan eri puolille Suomea ajoittain. Sen takia etukäteissuunnittelu pelastaa paljon ja auttaa miettimään eväät, ruoka-ajat ja treeniaikataulut niiden mukaan.

Kuitenkin ehkä tärkein asia minkä olen valmentajaltani oppinut on se, että viikossa on seitsemän päivää. Jos treenaan neljänä päivänä viikosta, on aivan sama mitkä ne päivät on kunhan teen ne neljä treeniä viikossa. Siksi se, että aikataulut menee tänään ihan plörinäksi enkä pääse treenille, ei ole maata kaatava asia. Treeniohjelmani siirtyy sitten päivällä eteenpäin, ja teen viikon viimeisen treenini sitten kun ehdin. Tässä siis jokerivinkki: Älä luovuta, vaikka joku päivä meneekin myttyyn. Huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. :)

Motivaatiota treeniisi 

I Did It - Suvi