Viikonlopun ahaa-elämyksiä ja herkuttelua

Mulla oli tänä viikonloppuna kerrankin vapaa viikonloppu, eli toisinsanoen paljon aikaa mietiskellä syntyjä syviä. Tällä kertaa mä mietin paljon herkuttelua ja sitä, että usein sanotaan että fitness tai laihduttaminen tai kilpaurheilu vaatii todella paljon itsekuria. Mutta entä jos se ei olisikaan ihan niin yksinkertaista? (Saatoin ehkä keksiä pyörän uudestaan viikonloppuna!)

Meillä koiratkin joutuvat harjoittelemaan itsekuria

Mä oon viime aikoina muutenkin pohdiskellut paljon asioita, jotka saattaa ensisilmäyksellä olla niitä potentiaalisia sudenkuoppia niin kilpaurheilijalle- kuin tavallisille treenaajille tai liikkujillekin. Niihin sudenkuoppiin kompastuu helposti, ja mieli lannistuu. Jos lähdetään siitä periaatteesta että liikunnan ja itsestään huolta pitämisen pitäisi olla kivaa, olisi ihan kivaa jos sieltä sudenkuopasta ei tarvitsisi aina olla kampeamassa itseään ylös jotta matka voisi taas jatkua.

Herkuttelu voi olla aika suuri sudenkuoppa monelle, ja minä ainakin kernaasti lukeudun niihin jotka sokerihiireksi tunnustautuu. Oon viime vuosina oppinut rakastamaan suklaata jota nykyään pystyn syömään jo melkein koko levyn illassa. Salmiakki on ollut mun salainen pahe aina, ja suolaiset herkut siihen kaveriksi. Ahh, leffailta makuunin karkkipussi toisessa ja sipsipussi toisessa kainalossa!! <3  Mutta se morkkis seuraavana aamuna, sehän on melkein pahempi kuin krapula?! No, toivottavasti ei.

Ensinnäkin, on ihan ookoo herkutella välillä. Ihan oikeasti. Ei se ole vaarallista, ja toisaalta jos pää pysyy paremmin kasassa sillä että tulee hyvä mieli kerran kuukaudessa siitä suklaalevystä (naiset, te tiedätte mitä mä tarkoitan!) niin go for it! Jos herkkupäivä on ansaittu niin, että viikolla on vedetty hyviä treenejä ja ruokailut on mennyt hyvin (ja jos on tavoite, niin ollaan ehkä päästy lähemmäs tavoitetta) niin on ehkä ihan oikeutettua päättää, että lauantaina saa syödä vähän ohi. Silloin se on suunniteltu, laskettu ja sovittu eikä siitä silloin tarvitse potea henkistä krapulaa.

Dieetillä pitäisi sitten pystyä kieltämään itseltään kaikki herkut, kakut, sipsit, salmiakit ja suklaat. Kuulostaa pahalta. Mutta entäpä jos sanonkin, ettei se ole niin kamalaa? Jos sanonkin, että kyse on asenteesta ja että se asenne jossa kiellät itseltäsi jotain, joutaa romukoppaan? (Tässä tulee se uusi pyörä:) Itsekuri sanana kuulostaa aika kamalalta jo itsessään. Kuri. Kuritan itseäni. Ai kauhee!? Siinä on liikunnan ilo ja riemu aika kaukana! Mutta jos valitsen, ja teen sen valinnan sen perusteella mitä haluan eniten? Sehän ei kuulosta ihan kamalan pahalta, vai mitä? Siitä fitneksessäkin on minun mielestäni kyse, ja pitäisi olla. Siitä, että halutaan jotain asiaa enemmän kuin niitä herkkuja - ei luovuta mistään eikä kuriteta itseä herkkuhimoissa, vaan tehdään valinta välittömän mielihyvän ja tulevan tavoitteen saavuttamisen (tulevan mielihyvän) välillä.

Kyllä meilläkin joskus syödään herkkuja!

Mutta noin niinkuin periaatteessa, jos on kuitenkin ihan sallittua herkutella joskus, niin miksihän sitä aina sitten mättää sitä ruokaa ja herkkuja niin paljon kuin ikinä jaksaa? Niinkuin ei koskaan enää saisi syödä mitään herkkua vaan ne mitä nyt saa luvan kanssa vetää, on viimeiset herkut koko maailmassa ikinä. Mietin tuossa että voisiko sitä järkeistää? Mä en ole koskaan itse ollut mikään kaksin käsin herkkuja vetävä tyyppi, mä maistelen pikkuhiljaa ja napostelen hissuksiin ja oon onnellinen vaan siitä että on jotain. Paitsi viime aikoina, kun oon lähtenyt tähän rohmuamisen kulttuuriin ja vetänyt mahan täyteen vauhdilla, kaksin käsin liiemmin enää maistelematta. Enemmän on nyt ollut parempi, ennen se oli vähän mutta hyvää- periaatteella.


Siksi oon alkanut pohtimaan sitä, että jos ottaisi vastuuta valinnoistaan ja kiinnittäisi niihin vähän huomiota sen sijaan että vain mättäisi aivottomana ruokaa ja herkkuja koko päivän, valitsisinko toisin? Jos otan pään mukaan valintoihini ja sovin itseni kanssa; tuota saan mutta tuota en tarvitse. Jos syön tuota, sen jälkeen ei tee enää tuota mieli. Ei ole pakko saada kaikkea juuri nyt, heti. En näe nälkää enkä näänny mihinkään, se on vain oma pääni joka tekee temppujaan jos en vähän katso sen perään.

Tavallinen ruokakin voi olla herkkua

Iltapalaherkut; savustettua lohta ja porkkanasuikaleita. Se on vain asennekysymys! ;)

Otetaan vastuu omista valinnoistamme, eikä mennä vaan kaikkien mielitekojemme mukana. Kyse ei ole rankaisusta, vaan morkkikselta pelastamisesta! Tehdään herkuttelusta taas sitä mitä sen pitäisikin olla - kiva mielen piristys ja hyvä asia.  

Stay strong, sistah! 

Ajatuksia vertailusta

Vuorossa vähän painavaa asiaa hyvin luonnollisesta ja yleisestä asiasta.

Vertailu.

Kaikkihan meistä tekee sitä. Naapurilla on uudempi auto kuin meillä. Meillä on hienompi kukkapenkki kuin marttakerhon Pirkolla.

Fitness on vertailulaji, joten on entistäkin luonnollisempaa että vertaillaan itseä ja muita keskenään ja pohditaan missä on petrattavaa ja missä ollaan jo hyvällä mallilla.

Nykyään somen kautta on helppo seurata ihmisiä eri puolilla maata ja maailmaa. Instagram pursuaa toinen toistaan hienompia kuvia fitnessprinsessoista ja tutun kummin kaiman edistyksestä. Itsekin laitoin viimeksi viime viikolla kuvan omasta edistyksestäni I Did It- instaan. Mutta se mistä niin monet bloggaajat ennen minua, ja varmasti monet minun jälkeenikin muistuttavat, on se kaikkein tärkein asia muistaa: Kuvat huijaavat, vääristävät ja esittelevät VAIN edullisista kulmista ne edullisimmat asiat parilla korostavalla filtterillä varustettuna. Moniko tämänkin blogitekstin lukijoista on saanut otettua imartelevan selfien vain yhdellä otoksella? Niinsanotun "julkaisukelpoisen" kuvan? Itse saan ottaa vähintään 50 kuvaa ennen kuin saan sen yhden siedettävän jonka voin julkaista! :D Sellaista se on, me halutaan vaan näyttää parhaat puolemme muille jos kerran itse saamme päättää millaisia kuvia meistä julkaistaan. Ja siksi, juuri siksi se kuva vääristyy niille, jotka eivät pääse meitä livenä näkemään.

Viideskymmenes ensimmäinen selfie. 

Onhan omatoimisessa vertailussa hyviä puoliakin.
Siitä saa esimerkiksi:

• motivaatiota
• inspiraatiota
• ihailua

Kun etsitään edistystä itsestä ja muista, on mieltä ylentävää ja todella motivoivaa huomata, että tuolla mun ihailemalla ihmisellä ei ole niin hyvä takareisi kuin mulla. Jes, olen saanut jotain aikaan omalla treenillä, tästä on hyvä jatkaa! Itsekin olen joskus harrastanut tätä; jos mun mielestä jollain on tosi hyvännäköinen kondis ja mä haluaisin vaikka yhtä pirteän pepun, oon verrannut mielessäni itseäni häneen silloin tällöin nähdäkseni, saanko mä tuloksia aikaan. Se kannustaa ja motivoi yrittämään, kun on jokin tietty tavoite mielessä.

Mutta. Mielikuva omasta kropasta on petollinen ja päiväkohtainen. Tänään se näyttää mielestäni hyvältä, huomenna löydän parannettavaa vaikka kuinka paljon. Vertaappa siinä sitä omaa mielikuvaa omasta kropasta vielä johonkin mielikuvaan jonkun toisen kropasta. Voi olla, ettei siitä tule hullua hurskaammaksi.

Mitä peilikuva sinulle näyttää?

Kun asioita vertaillaan, keskitetään huomio siihen vertailukohteeseen johon sitä omaa tilannetta verrataan. Kun sitä ihaillaan, huomataan omassa versiossa vain ne heikot, huonot osuudet: "Tuo on hienomman näköinen tuosta, paljon parempi tuosta, katso nyt, mun kropassa on läskiä tuossa eikä lihakset erotu tuosta niin hienosti." Se on ihan luonnollista, sillä ihmismieli etsii automaattisesti syitä siihen mistä kohtaa mallikappale on hienompi ja mitä epäkohtia omasta versiosta löytyy, jotta se oma työstettävä versio saataisiin toisinnettua samanlaiseksi, tarkaksi kopioksi. Siksi se helposti myös lannistaa ja tulee olo, ettei mikään siinä omassa kropassa riitä. Ettei ole tarpeeksi hyvä. Tulee paha mieli. Unohdetaan ne omat hyvät puolet ja vahvuudet, eikä niitä enää itse näe.

Silloin täytyy kysyä itseltään, haluaako tästä elämäntavasta itselleen pahan mielen ja epäonnistumisen tunteita? Haluaako tehdä tästä elämäntavasta itselleen veren maku suussa raatamista vain sen takia, että olisi parempi kuin joku toinen? Onko se tämän tekemisen, fitneksen, itseisarvo, että verrataan itseä ja omaa kroppaa jatkuvasti johonkin toiseen ja arvostellaan itseä armotta ja raa'asti antamatta itselleen anteeksi yhtään mitään vain siksi, että voisi olla parempi kuin joku muu?

Näinkö se menee?

On olemassa paljon sellaisia asioita, jotka hämäävät helposti luulemaan että joku on parempi kuin toinen, mutta jotka ei todellisuudessa kerro vielä yhtään mitään. Niiden tiedostaminen on tärkeää, ja muistaminen vielä tärkeämpää. Heikolla hetkellä kannattaa muistaa siis ainakin nämä asiat:

• treenitekniikoita on erilaisia; toinen treenaa isoilla painoilla, toinen pienillä tarkemmin - näitä on useampia koulukuntia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa ole sillä toiselle toimii toinen, toiselle toinen tapa
• yksi tekee paljon aerobista, toinen vähän aerobista; jokaisen kroppa toimii eri tavalla eikä ole yhtä oikeaa tapaa
• montako treeniä tai ruokaa päivässä/viikossa on; jokaisen kroppa toimii eri tavalla eikä ole yhtä oikeaa tapaa joka sopisi kaikille
• toinen on valmiiksi hoikka, toisella vielä löysää päällä; tämä vaikuttaa vain dieetin alkamisaikaan ja rankkuuteen eikä tässäkään ole yhtä oikeaa tapaa

Fitness on vertailulaji, mutta todellinen vertailu tapahtuu vasta lavalla. Sitä ennen ei voi tietää kokonaisuutta, näet somesta vain sen minkä sinun annetaan nähdä. Livenä kukaan tuskin esittelee itseään sinulle pikkuhousuissa pyörien ja harvoin kukaan osaa olla täysin objektiivinen katsoessaan itseään. Siksi tuomarit, joiden silmät ovat kehittyneet näkemään ne erot objektiivisesti, vertailevat kilpailijoita ja asettavat heidät paremmuusjärjestykseen - mutta vasta siellä kisalavalla.

Ole itsellesi armollinen ja muista kärsivällisyys. Matka kisalavoille tai ihan vain siihen omaan tavoitekuntoon on pitkä ja kivinen, mutta sen pitäisi olla antoisaa ja tehdä sinut onnelliseksi. Oma asenne ratkaisee, joten sinä päätät onko fitness hyvis vai pahis sinun elämässäsi. Älä tee siitä ehdoin tahdoin mörköä vaan kilpaile vain itseäsi vastaan. Vain sinä voit tehdä sen työn joka vie sinua eteenpäin; kukaan johon itseäsi vertailet, ei tule nostamaan sitä punttia puolestasi joten keskity omaan tekemiseesi ja nauti matkasta.

Sisäistä rauhaa ja hyviä treenejä toivottaa

I Did It <3

Kasvukipuja

Huomenta! Näin perjantai-aamun kunniaksi ajattelin vähän kertoa teille miten tämä mun projekti oikein täällä etenee. Oon kirjoittanut tässä blogissa aiemmin että on tullut aika priorisoida asioita ja alkaa tekemään töitä. No sanoista tekoihin!

Treenit kohdilleen

Mulla on jo viimeisen kuukauden verran ollut uusi saliohjelma, joka on kyllä kovempi kuin mikään ohjelma mikä mulla on koskaan aikaisemmin ollut. Täyttä tykitystä, ilotulitteita ja räjähdyksiä alusta loppuun saakka, ja oonkin vitsaillut että onkohan valkulla ollut jotain hampaankolossa kun se on tehnyt mulle tuota, vai yrittääköhän se muuten vaan tappaa mut... :D Mutta ajatus olikin, että nyt tehdään kovaa ja korkealta, eikä jätetä mitään arvailujen varaan. Nyt on sitä tekemisen meininkiä sitten, ihan toden teolla! Tuntuu tosi hyvältä nyt tykittää treeniä salilla ja antaa kaikkensa jokaisella treenillä kun tuntee että homma menee just eikä melkeen. Valkku on myös alkanut treenauttamaan mua kerran viikossa ja varmistamaan, että treenaan tarpeeksi hyvin enkä silloinkaan unohda tehdä tarkasti ja hyvällä tekniikalla. Tää on tosi hyvä juttu juuri siksi, ettei vauhtisokeus pääse yllättämään ja yhtäkkiä huomataankin että mä oonkin vaan räiskinyt salilla niitä liikkeitä miten sattuu. Siinähän ei olis mitään järkeä, jos haluaa saada sen maksimaalisen tuloksen siitä rehkimisestä... :)

Ja tuleehan sitä tulosta, ainakin jos tätä alla olevaa kuvaparia on uskominen!  Oikealla puolella on kuva, joka on otettu lähes päivälleen kuukautta aikaisemmin kuin vasen:

Ruokavalio uusiksi

Jotta treeni ei menisi hukkaan, ollaan panostettu myös ruokavalioon ihan uudenlaisella pieteetillä. Kokeillaan paljon uusia juttuja, panostetaan tiettyihin juttuihin ja siivotaan kuntoa jouluun saakka niin, että saadaan pudotettua ne pari kiloa jotka viime kevään välidieetin jälkeen on tullut takaisin. Haetaan pienillä kikkailuilla energian tasaista jakautumista päivälle ja yritetään tehostaa rasvavarastojen käyttöä energianlähteenä (eli siis rasvanpolttoa), ja vähentää mun ja mun kropan stressaantumista (missä mä ja mun kroppa ollaan kyllä erityislahjakkaita).

Kauppaostokset monipuolistuu viikko viikolta

Nyt ei saa ottaa flunssasta koppia. Tämä varmistetaan tällä vitamiiniarmeijalla!

Lounas on the go! Matkaevästä.

Perus kotiruokaa, ja silti ah, niin toimivaa! :)

Täydennystä valmennusrinkiin

Jos haaveillaan bikinilavoille nousemisesta, on otettava huomioon ihan pikkuseikka niiden pakaroiden, kimaltavien bikinien ja suihkurusketuksen lisäksi. Siellä lavalla pitäisi osata poseerata oikealla tavalla ja tuoda itselle edullisia puolia esiin, jalkaterien sojottaa oikeisiin suuntiin ja esiintyä sädehtien kilpaa muiden tyttöjen kanssa. Ajatus ei varmastikkaan ole se, että erottuisi joukosta pogoilemalla miten sattuu ja kävelemällä aina eri suuntiin kuin muut? 

Uusi, upea posevalkkuni, Annika Tuoma <3 

Siksipä sain avukseni aivan timanttisen tanssinopettaja/poseerausvalmentaja/pt:n, Annika Tuoman Oulusta! En olisi voinut saada parempaa opettajaa kroppani hallintaan ja kääntelyyn, sen illuusion luomiseen, kuin Annikan! <3 Kävin eilen tapaamassa Annikaa ensimmäisen kerran Oulun Classic Gymillä, joka on entinen kotisalini, ja kuvasin pikku pätkän fiiliksistä ennen treenejä. (Kokeillaan oonko mä niin pro et osaan lisätä sen tänne...) 

Kasvukipuja

Fiilikset on pääsääntöisesti hyvät, joka päivä näen kovan työn tuloksia, ja nautin siitä fiiliksestä, että kaikki ne kolme vuotta verta, hikeä ja kovia treenejä alkaa tuottaa tulosta ja näkymään myös peilikuvassa. Urheilijan mentaliteetti alkaa muotoutua ja on helpompi ja helpompi uskoa omiin tavoitteisiinsa ja tehdä töitä niiden eteen entistä kovempaa. Usko itseen ja omaan tekemiseen vahvistuu päivä päivältä, vaikka tietysti on hetkiä jolloin peiliin katsoessa epäusko valtaa mielen. Tätä epäuskoa ja epäröintiä vastaan taistelen enää vain harvoin, mutta sen ei saa antaa yllättää. Fitness on fysiikkalaji, mutta henkisellä puolella on suuri merkitys kaikkeen tekemiseen. Siksi käyn aina välillä läpi asioita mielessäni ja psyykkaan itseäni uskomaan siihen omaan tekemiseen, sillä kaikkein suurin kynnys on uskallus. 

Sitten muistan, kuinka juttelin Lahdessa legendaarisen Don Juhani Herrasen kanssa kisaamisesta, ja kuka muukaan kuin ihan Mr. Olympiassakin asti kilpaillut mies tietäisi tästä aiheesta asian tai pari. Hän sanoi jotain, minkä painoin mieleeni ja josta pidän kiinni kynsin ja hampain: 

"Kisoissa pitää käydä harjoittelemassa, että osaa olla siellä. Ei heti voi mennä voittamaan, vaan ensin pitää harjoitella. Mutta mitenkään muuten kuin kisaamalla ei voi harjoitella kisaamista. Ei se ole niin vakavaa ensimmäisillä kerroilla, sinne mennään harjoittelemaan ja katsomaan, mitä vielä pitää kehittää. Se on prosessi." 

Tie on pitkä ja vasta alussa, mutta ensimmäiset askeleet on jo otettu.

Ihanaa viikonloppua! <3 

NFE ja kisafiilistelyjä

Hei! Pyydän heti alkuun anteeksi kirjoitustaukoa! Kisojen jälkeen elämä jatkui ja ehdin olla yhden päivän kotona (purkamassa matkalaukun ja pakkaamassa sen uudestaan) ennen kuin lähdin taas työreissulle jossa riitti vilskettä aamusta iltaan. Siksi en ole päässyt koneen ääreen istahtamaan oikeastaan vasta kuin nyt, joten päätin aloittaa tärkeimmästä - blogin päivittämisestä! ;)

Taas reissunpäällä jossain!

Olen saanut viime kesän ja syksyn ajan seurata ihan mielettömän inspiroivaa urheilijaa; miestä, joka on tehnyt vuosia määrätietoista työtä oman unelmansa eteen. On todella vaikea kirjoittaa tästä miehestä kovin neutraalisti, enkä oikeastaan lupaa edes yrittääkään. Hän on minun kumppanini ja elämäni rakkaus, ja sen lisäksi vieläpä oma valmentajani, Junnu Eskelinen.

Tadaa, tässä hän on! Siis tuo vähäpukeinen komistus vieressäni...

Kunniatehtävä öljyn levittäjänä ja pyyhkeen kantajana sekä kuminauhojen pitäjänä. Kauhee homma!

Hän kilpaili tämän syksyn NFE suomenmestaruuskisoissa kehonrakennuksen -80kg sarjassa, jossa oli ihan mielettömän kova taso tänä(kin) vuonna. Sain kunnian olla mukana tuolla matkalla alusta loppuun saakka, ja seurata lähietäisyydeltä kisadieetin edistymistä, sen vaatimia uhrauksia, matkalla olleita vaikeuksia ja vastaavasti pieniä ja suuria voittoja - sekä sitten itse kilpailuihin valmistautumisesta aina lavalle nousuun saakka. Olin aivan uskomattoman ylpeä halatessani miestäni kun hän viimein tuli lavalta pokaali kädessään! Viides sija tuntui ja olikin voitto tänä vuonna - seuraavissa kisoissa tähdätään kuitenkin taas vähän isompaan pokaaliin. :D

Hyvällä mielellä viimeisiä vatsatreenejä... :) 

Pumppailua hotellihuoneessa. Ollaankohan me ymmärretty tää termi nyt jotenkin väärin...? :P 

Lähellä ollaan. Tunnin päästä tämä mies astelee SM-lavalle. Jäätävät hermot! 

Öljyt lisätty, pumpit tehty - on aika nauttia työn hedelmistä.

Siellä se on! Takahuoneen näytöstä varovasti toisella silmällä sai seurata ja jännittää huoltajakin!

Työn tulos - ja tämä matka on vasta alkanut! ;) 

Huoltajakin oli innoissaan kannustamassa...

Tuo matka inspiroi minua suunnattomasti sen sijaan että se olisi pelottanut minua. Se oli rankka, mutta mitä muutakaan se voisi olla? Se ei säikäyttänyt minua, vaan antoi ymmärrystä ja uskoa. Voinko kuvitella nousevani kisalavoille? Voin. En silti hehkuta mielessäni sitä hetkeä kun astun lavalle. Se on vain yksi askel tuolla pitkällä, pitkällä matkalla. Se on vain pieni osa sitä urheilijan työtä. Olen nyt nähnyt lähietäisyydeltä, miten ohikiitävä hetki se lavalla oleminen on koko siinä ajassa jonka kisoihin panostaminen, valmistautuminen ja kaiken sen työn tekeminen vaatii. Se ei tule hetkessä, ei päivässä eikä viikossakaan. Sinne ei voi lähteä hetken mielijohteesta. Se ei kuitenkaan ole enää elämää suurempi asia, se tavoittamattomissa oleva pilvilinna. Se on se maali, jota kohti minä tähtään nyt täysillä.

Olen ennen ollut pitkään kilpatanssija. Kisoja varten harjoiteltiin tuntikausia joka viikko, antaen aina jokaisella treenikerralla kaikkensa, tanssimalla aina vain paremmin ja paremmin. Kisojen koittaessa herättiin aamuyön pimeinä tunteina ja meikattiin bussissa; edellisenä iltana rusketukset ja nutturat oli laitettu jo valmiiksi. Kimaltavat puvut, korut ja tanssikengät pakattiin matkalaukkuun ja lähdettiin kisapaikalle. Kun oma vuoro tuli nousta lavalle yhdessä niiden kaikkien muiden sädehtivien kilpailijoiden kanssa, en ajatellut sitä erityisenä prinsessapäivänä tai suurena unelmapäivänä. Se kaikki kimallus ja sädehdintä kuului asiaan, ja oli aika näyttää mitä olimme oppineet, miten olimme edistyneet. Se kaikki oli vain osa sitä elämää, ja minä halusin vain tanssia.

Nyt on vielä siis aika harjoitella, mutta katsoessani bikini fitneksen kisoja Lahdessa sunnuntaina ymmärsin sen mitä en ollut aiemmin ymmärtänyt: Minä oikeasti pystyn siihen. Minä tulen tekemään sen. Pian on jälleen aika näyttää mitä olen oppinut, ja miten olen edistynyt. Se on osa sitä elämää, ja minä haluan vain treenata.

Kohde on lukittu.