Matkalaukkuelämää ja paljastuksia

Huomenta! :)

Kerrankin ehdin ja jaksan näpytellä täältä reissunpäältä juttua tänne blogiinkin. Mulla on ollut vähän ikävä tätä blogia, mutta en ole viimeaikoina ole ehtinyt kuin haaveilla koneella istumisesta niin, etten tekisi koulutehtäviä tai töitä. Ja jos aikaa olisikin ollut muuhun, niin mun aivokäyrä on näyttänyt ihan suoraa viivaa, joten Netflix ja sen kaikki aivottomimmat ohjelmat on tulleet nyt aika tutuksi. :)

Mun keikkarupeama alkaa vihdoin helpottaa, jäljellä on enää tämän päivän jälkeen yhteensä 7 reissupäivää jonka jälkeen saan taas olla hetken pidempään

kotona. Tää kuukausi on kieltämättä ollut aika rankka, viikko reissussa ja pari päivää kotona, viikko reissussa ja taas pari päivää kotona jne. Kaikki rutiinit ja rytmit niin unen kuin ruokailuidenkin suhteen on lentäneet jo ensimmäisessä kaarteessa ojaan ja niitä on sitten yritetty epätoivoisesti jäljentää normaalia muistuttavaksi kokonaisuudeksi tuolla matkan varrella niin hyvin kuin mahdollista.

Hotelliaamiainen

Omat eväät otetaan tätä nykyä aina kaikkialle mukaan. 

Tämä näkymä alkaa olla jo tuttu: öiset kadut on mukavan hiljaisia ajella

Haasteitahan tähän kaikkeen on tuonut myös kuun alusta alkanut dieetti. Tää mun jokakeväinen dieetti on ehtinyt kai jo muotoutua vähän niinkuin perinteeksi, mutta tänä vuonna otin pienen varaslähdön sen kanssa kun tykkään niin kovasti haasteista. Hahhah, no en oikeasti, mutta asenne ratkaisee vai mitä? :D Ruokavalio puhdistettiin jo ennen marraskuun alkua ja se toimikin tosi hyvin jo itsessään - tulosta tuli tosi hyvin ja fiilis oli ihan loistava. Nyt laitettiin taas uutta vaihdetta silmään ja niin treenit kuin ruokavaliokin on noudatettava pilkulleen. Se tarkoittaakin sitten matkalaukkua pullollaan eväitä, herätyskelloa herättämässä syömään, treenejä joita ei enää skipata yhtään.... Ei, vaikka roudatessa sattuisikin muljauttamaan nilkkansa ja saamaan sen vähän rikki. Sidettä ympärille ja matka jatkuu. No pakko myöntää että aika paljon potuttaa tuo nilkan nyrjäyttäminen, eikä se edes reilussa viikossa ole ihan palautunut entiselleen. Jalkatreenit pitää vähän miettiä uusiksi ja treenille ja töihin pitää sitoa vielä tukisidettä ympärille, mutta muuten mennään aika normaalisti. Uskoisin, ettei sille nyt ihan kamalan pahasti käynyt kun kävellä vielä pystyy... Eikö se ole kuitenkin ihan hyvä merkki? :)

No vähän se otti väriä ja turposi alkuun. Näyttää silti pahemmalta kuin oikeasti on. I hope.

Oon nyt kuitenkin siinä pisteessä tätä mun matkaa, että fitness on otettava jo jokseenkin tosissaan. Prioriteettejä on muutettava aina tilanteen mukaan, ja juuri nyt mun prioriteettilistalla fitness ja dieetti on noussut ykköseksi. Kuulostaa ehkä aika hurjalta, mutta tää on tietoinen valinta. Tämän dieetin tavoitteena on saada kunto kisakireäksi, ja muuta vaihtoehtoa ei ole kuin panostaa täysillä. Mä tiedän mikä mua odottaa, ja mä tiedän ettei puolivillaisella panostamisella pääse siihen kuntoon mihin pyritään, joten seuraavan puolivuotisen verran mennään näin. En malta odottaa sitä että pääsen kotiutumaan ja syömään säännöllisesti ja treenaamaan kotisalille taas pariksi viikoksi niin, ettei reissut sotke mun juttuja yhtään! Haluan nähdä miten hyvin tää kone potkii kun saan vetää täydellä tankilla kaasu pohjassa kiihdytyssuoran päästä päähän. (Ai vitsi mikä vertauskuva. Hih!) Sitä odotellessa...

Mut nyt treenikamppeet niskaan ja treenille! Reipasta viikonloppua sinnekin! <3

Mättökrapula

Moikka moi taas!

Tässä onkin ollut hulinaa ja huisketta pikkujoulukauden käydessä kuumimmillaan. Viihdyttäjänä tulee otettua osaa pikkujouluihin aika ahkerasti, vaikkakin vain töiden merkeissä. Takana on 5 keikkaa, edessä olisi vielä 9 ennen jouluun rauhoittumista. Tämä antaa haasteita niin treenien kuin syömistenkin osalta, ja vaikka niiden ja keikkojen kanssa tasapainottelua onkin harjoiteltu jo useamman vuoden ajan, on se aina vähän haastavaa. Tällä viikolla keikkoja tulee tehtyä kolme, joka tarkoittaa sitä että roudauksineen keikkapäiville tulee pituutta reilusti yli 12 tuntia. Niille päiville varaudutaan sitten nopeasti syötävillä tai juotavilla eväillä, ja energiaa palaa aika reippaasti, joka tarkoittaa sitä ettei välttämättä ole maata kaatavaa jos joku treeni jäisikin välistä sillä viikolla. Tietenkään se ei ole optimaalista lihasten muotoilun kannalta, mutta on pakko yrittää ajatella se mieluummin siitä lähtökohdasta, että ymmärtää kuluttavansa silti ihan uskomattoman määrän energiaa kantamalla äänentoistokalustoa, valoja ja piuhoja, keikkumalla katonrajassa asentamassa rekvisiittaa tai heilumassa mikserin takana yllyttäen juhlakansaa bailaamaan itsensä hikeen. Askelia tulee ihan kiitettävästi jo pelkän 4h keikan aikana, mitä askelmittaria on uskominen. Se ei ole salitreeniä, mutta kyllä se aerobisesta ainakin menee. :D

Perjantain bileissä palattiin tulevaisuuteen. Tuossa puvussa tuli kyllä ihan mukavasti hiki! 

Viime viikonloppuna tein vain yhden keikan ja lauantaina ja sunnuntaina sain olla kotosalla. Olen siivonnut ruokavaliotani aika tiukaksi viimeisen 1,5 kuukauden ajan jättäen herkuttelut ja cheat mealit minimiin. Tarkoitus on ollut saada kroppaa tiiviimmäksi ja saada tulosta puhtaalla, laadukkaalla ruoalla ja kovalla treenillä. Se on kannattanut, sillä peilikuva tuntuu menevän koko ajan eteenpäin aika vaivattomasti. Nyt sitten lauantain ja sunnuntain ajan sain luvan kanssa vetää aivan jäätävän määrän herkkuja napaan, kaupassa valitsin ostoskoriin kaikki mahdolliset asiat joita on tehnyt tai voisi tehdä mieli. Olen puhunut täällä blogissakin kohtuudesta, mutta viime viikonlopun ajan kohtuus sai murjottaa nurkassa hylättynä.

Viikonlopun ruokalistalta löytyi eineslihapullia, tuorepastaa ja pestoa, juustoa, sämpylöitä, salamia, pakastepizzaa, pari pussia karkkia, suklaalevy, sipsiä, jääteetä, suklaakääretorttua ja hillomunkkia. Huhhuh.

Ihan. Kauheeta. P*skaa.

Vetää hiljaiseksi tuo lista. En oo pitkään aikaan vetänyt noin paljon einestä napaani, puhumattakaan karkeista tai sipseistä. Parhaani yritin ja söin sitkeästi pitkin päivää herkkuja ja yritin nauttia. Mutta herkut ei uponneetkaan enää niin vaivatta kuin ennen. Tuli huono olo. Karkeista jopa nenä meni tukkoon ja sipseistä tuli ällö olo. Pasta, tuo mun ikiaikainen herkkuystävä tökki jo puolessa välissä annosta. Yöllä jouduin heräämään kesken makoisimpien unien vessaan ja sielläpä tulikin vietettyä sitten puolet yöstä vatsanväänteistä kärsien. Sunnuntaina virheestäni oppineena jätin pastat ja sipsit syömättä mutta urheasti yritin saada herkkuvuorta katoamaan. Huono olo tuli jälleen, ja vannon että illan tullen kärsin ruoka-lasku-humalasta.  Näin maanantainakin kroppani kärsii turvotuksesta, nesteisyydestä, vatsanpuruista ja tukkoisuudesta. Olo on edelleen kamala. Ihan niinkuin olisi karpula. Kylmä hiki, etova olo, maha sekaisin ja naama... no. Sanotaanko näin, että tänään ei tee mieli pahemmin katsella peilikuvaa. Puntarikin taisi näyttää pari kiloa enemmän kuin viime viikolla. Auts.

Miksi siis söin? Kuulostaako terveeltä? No ei. Ei tietenkään ole tervettä, terveellistä tai hyväksi syödä niin paljon että tulee huono olo. Mutta hassuinta tässä oli se, että en edes syönyt paljoa. Mun kroppa vaan on tottunut siihen puhtaaseen ruokaan jossa ei ole paljoa lisäaineita, valtavaa määrää suolaa tai rasvaa tai sokeria. Onko tämä nyt puhtaan ruokavalion noudattamisen hinta?? Haluaisin sanoa, että olen surullinen, mutta toisaalta. Mitä menetän sillä, etten voi enää syödä mättöä samalla tavoin kuin ennen? En enää kaipaa herkkuja, enkä todellakaan kaipaa sitä oloa mikä niiden syömisestä tulee. Tavallaan voidaan sanoa, että viime viikonlopun herkkupäivät ajoivat asiansa paremmin kuin osasin odottaakaan. Koska eihän herkkuja oikeasti tarvita mihinkään - saman asian ajaa makoisa omena (josta haaveilin sunnuntaina) tai oikein hyvä, laadukas kiinalainen tee hunajan kera. Myös puuro hyvänmakuisen protskujauheen, hunajan ja kanelin sekä marjojen kanssa on melkoisen hyvää.

Jatkan siis tällä linjalla millä olen mennyt viimeiset 1,5 kuukautta ja olen entistä tyytyväisempi olooni  ja elämääni. Jänniä asioita nämä ruokajutut kuitenkin on, vai mitä? :)

Keikkakiireiden vuoksi päivitystahtini tänne blogiin on varmasti yhtä harva kuin naapurin papan hampaat, mutta löydät minut myös Facebookista I Did It - Suvin sivulta ja Instagramista, jonne päivitän fitnesselämäni kuulumisia vähän useammin. Linkit noille sivuille löydät blogini ylävalikosta. ;)

Tsemppiä viikkoosi! <3 

Reissuhommia ja haasteita

Huomenna se alkaa. Paluu arkeen. Oon ollut nyt muutaman viikon "opintovapaalla" töiden puolesta, joka tarkoittaa sitä etten ole ottanut keikkaa tähän väliin jotta voisin keskittyä opiskeluun enemmän. Syksyllä tein rundia ympäri Suomen, ja vaikka se on sellaista työtä jota tykkään tehdä niin se käy raskaaksi jos viikot yrittää elää edes suurinpiirtein "normaalia" elämää - puhumattakaan fitness- laiffista. :D

Tie kutsuu taas!

Jos tällä kertaa matkustaisi kuitenkin oikein päin... :D

Kun normaalisti päivärytmi on 7-23 ja ruokailut, treenit ja unet on optimoitu tiettyyn aikatauluun ja elämä rytmittyy niiden ympärille, on keholle ja mielellekin aikamoinen shokki kun yhtäkkiä työpäivälle saattaa tulla pituutta 20h; aamukuudelta ylös ja yöllä pääsee nukkumaan ehkä neljän jälkeen. Koska keikkailen ympäri Suomea, saattaa ajomatkoillekin tulla jonkin verran pituutta. Kropalle autossa monen tunnin istumiset on rankkoja ja yövalvomiset, nestevajaukset ja ruokailujen venymiset tekevät tepposia aika nopeasti. Kuinka siitä selvitään? No. En tiedä.

Kuinka minä siitä yritän selvitä? Koska huomenna olen taas lähdössä viikoksi keikkareissulle, on ehkä syytä yrittää tuumia hetki sotasuunnitelmaa kuntoon jotta koko viikko ei menisi ihan läskiksi vain sen takia, että "olen reissussa".

Superkeikkoja, supermeininkiä. Tää on niin parasta.

Ensin täytyyy miettiä ruokailut kuntoon. Minulla on reissussa neljä keikkaa, jotka kaikki alkaa klo 23 ja loppuu 3:30. Pääsen hotellille n. 04:00 jolloin pitäisi syödä iltapala. Aamupala hotellissa on klo 06-10 joten joko herään klo 09:00 syömään aamupalan tai sitten vain valvon kuuteen asti jolloin syön aamiaisen jo silloin. Tässä on pari ongelmaa: Rytmit heittää aika pahasti jos valvon yhtäkkiä aamukuuteen saakka, ja aamupalasta tuleekin silloin iltapala - joka ei ole varsinaisesti optimaalista sillä elimistöni ei oikeastaan tarvitsisi sitä hiilaria koneeseen "yötä" vasten. Päätöksiä, päätöksiä. Tietenkään mikään maailma ei kaadu vaikka tekisinkin kummin tahansa, mutta jos yritetään pitää mahdollisimman hyvin kiinni totutusta systeemistä ettei muutoksia tulisi liiaksi, on tämä vähän nyt vielä pohdinnan alla. Ehkä en vaan ota tästä mitään stressiä.

Tässä olis jo ihan hyvä hotelliaamiainen fiksuhkoilla valinnoilla.

Seuraava ruoka pitäisi olla sitten klo 13 jolloin kellon saa laittaa taas herättämään. Mitä sitten syödään, onkin se seuraava haaste. Riisit tai couscousit valmistuu kyllä huoneessa tai hotellin mikrossa, mutta proteiininlähde pitänee harkita vielä. Ongelmana on, ettei hotellin minibaarikaappi ole tarpeeksi kylmä että kotoa mukaan otettu liha säilyisi koko viikkoa hyvänä. Menen ehkä tällä kertaa joko säilykeliha tai leikkele -linjalla. Onneksi siinä on kauppa ihan lähellä joten keksin kyllä jotain jännää tähän. Toisaalta, Mannisen ProMeal on kyllä hankittu varastoon juuri tällaisia reissuja varten, joten taidanpa tehdä elämäni helpoksi ja tekaisen tähän väliin sheikkeriin nestemäisen välipalan. Problem solved, eikä tarvitse vaivata aivonystyröitään liiaksi tämän suhteen! :)

Tämäkin ratkaisu on tullut testattua, mutta viikon ruuat ei taida selvitä hengissä sunnuntaihin saakka täälläkään.

Iltapäivällä voisi olla hyvä käydä liikkumassa, ja koska tälle viikkoa osuu kevennetty viikko niin treeneistäkään ei tarvitse ottaa kauheasti stressiä tällä reissulla. Läheisellä salilla pääsen pumppailemaan lihasryhmät läpi, ja muuten teen vain aerobista jotta aineenvaihduntani pysyisi liikkeessä. Se kun yrittää aika hanakasti stopata näillä reissuilla, on tärkeää että sen saisi pysymään yllä jottei olosta tule ihan nuutunut, tukkoinen ja kurja. No joopa joo, yrittäähän aina voi. :P

Iltasella pääsen syömään sitten raflaruokaa, kun asiakas tarjoaa näillä reissuilla sen yhden aterian päivässä lähiravintolaan. Klo 17:00 Amarillon ruuat houkuttaa herkkuineen, mutta tiedossa on pelkistetty kanasalaatti kotipakettiin ja huoneeseen syömään mikrotettujen riisien kera. Jes. Lopulta iltapala sujahtaa kurkusta alas ennen keikkaa, klo 21:30.

Pientä säätämistähän tää vähän vaatii, mutta ei oo paha rasti.

Ihan iisi piisi siis! Täytyy myöntää, että itsellekin nämä on aika hankalia juttuja joskus, jos niistä alkaa tekemään liian vaikeita. Tietysti nyt kun tavoitteet on korkealla, vaatii reissueväätkin jonkin verran tarkkuutta. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, täytyy vain istahtaa alas ja miettiä miten nuo ruokailut toteutetaan. Kompromisseja joutuu tekemään, mutta niistä ei saa ottaa stressiä sillä elämä on.

Tavoitteena on tehdä parhaani, ja jos joku ei menekään siten kuin olen ajatellut, täytyy miettiä miten ensi kerralla voisin tehdä paremmin. Kirjoittelen teille reissusta kuulumisia, jos en ihan blogiin asti niin seuraile tämä viikko I Did It- Suvin sivua Facebookissa. Saas nähdä miten tytyn käy! :)

Loppuun vielä kiitokset kaikille kuvistani Instagramissa tykänneille ja kuviani tägänneille! <3 Ootte aivan ihania ja oon otettu jokaisesta tykkäyksestä jonka oon saanut! Tällä kertaa ei lähettilään viittaa ripustettu minun harteilleni, mutta Biancaneve on saanut neljä aivan upeaa naista lähettiläiksi riveihinsä! Minä saankin siis keskittyä edelleen tuottamaan tänne sisältöä juuri Sinua varten. :) Luvassa on jatkossakin omia kuulumisia valmistautumisestani ensi vuoden kisalavoja varten, sekä pieniä ja suurempiakin vinkkejä sinunkin arkeesi. 

Tsemppiä tämän viikon haasteisiin myös sinulle! <3 

Motivaatiotreeniä

Onko sulla ollu joskus hankala saada siitä motivaatiosta kiinni? Onko tehnyt tiukkaa lähteä salille? Tai vaikka salille asti pääsisikin, niin täällä pimeässä pohjolassa on joskus vähän vaikea päästä vauhtiin ja tekemisen makuun. Kaikilla laiskottaa joskus, niin myös mulla. Ajattelinkin nyt kertoa vähän mun tämän hetken motivaatioajatuksista, niistä, jotka saa mut ylös sohvalta, tekemään vielä yhden sarjan ja vielä pari toistoa lisää.

Mulla on pari kikkaa, jotka saa mut tekemään lujempaa, kovempaa ja enemmän, ja jaan ne nyt sun kanssa:

•  Ensimmäisenä on vanha kunnon mielikuva. Oon nähnyt Instassa jonkun superkovat takareidet, jota mietin takareisiä tehdessä. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miksi koen että vertailusta on joskus hyötyäkin. (Kirjoitin siitä enemmän tekstissäni Ajatuksia vertailusta.) Mielessä on joku tietty tavoite johon haluan päästä ja se onnistuu sillä, että teen vielä sen yhden toiston. Se ajatus auttaa jaksamaan ja motivoi tekemään vielä vähän kovempaa.

 

• Toisena tämä ah niin ihana peilikuva- ajatus. Tää saattaa nyt kuulostaa vähän hassulta, mutta kerron tän nyt silti. Jokainen meistä tsekkailee välillä sitä peilikuvaansa ja tutkii onko muutosta tullut, mikä osa kehosta tarvitsisi lisää treeniä (eikä sitten unohdeta katsoa myös sitä mihin on onnistunut saamaan jo hyvin edistystä!) ja niin edelleen. Mä mietin siinä peilin edessä, että onkohan vaikka kankussa nyt tarpeeksi lihaa, pitäiskö sinne saada lisää, ja muistan sen ajatuksen salilla. Mä ajattelen, että en halua seuraavalla kerralla miettiä peilin edessä että miksi en puskenut lujempaa, miksi en antanut kaikkeani kun siihen oli tilaisuus.
 

 

• Kolmantena on se THE tavoite. Ajatus siitä, mitä kohti tähdätään ja mikä siellä tulevaisuudessa odottaa. KISALAVA. Mietin aika paljon treenillä sitä, että tulen jossain vaiheessa seisomaan siellä lavalla pikku-pikku bikineissä, paljetit kimallellen ja tukka töötingissä ja toivottavasti ylpeänä itsestäni ja saavutuksestani. Lavalla seistessäni en halua miettiä, että "olisinpa tehnyt enemmän" tai "kunpa olisin jaksanut kovempaa". En halua arvuutella olisinko pystynyt parempaan jos olisin antanut kaikkeni. Kun annan kaikkeni, pystyn seisomaan siellä lavalla ylpeänä omasta saavutuksestani ja tietäen, etten olisi voinut tehdä mitään paremmin. SE on minulle se tavoite, ei niinkään palkintosijat.

Tulipa siinä paatosta kerrakseen, mutta olipa sulla sitten kisatavoite tai ei niin toivottavasti saat näistä ajatuksista jotain myös itsellesi. Tavoitteesi, tai se syy miksi olet kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista, urheilusta, fitneksestä tai ihan jostain muusta voi olla aivan eri kuin minulla. Mikä ikinä sitten onkaan juuri SINULLE tärkeää, toivon että sait itsellesi motivaatiota tai inspiraatiota oman motivaation lähteesi löytämiseksi tästä kirjoituksesta.


Haluan myös kiittää lopuksi kaikkia jotka ovat käyneet tykkäilemässä Instagramissa @ididit_suvi kuvista ja tägäämässä #BiancaneveAmbassador- tägiä kuviini. Suuri kiitos tuestasi ja avustasi, olen onnellinen jokaikisestä tykkäyksestä ja tägäyksestä jonka saan! On ihan sama riittääkö se saamaan mut ambassadoriksi vai ei, sillä jo se että autatte mua tässä tempauksessa, on jo paljon! <3

(Ai mikä ambassador? Lue edellinen postaukseni täältä!)

PS.Vielä ehtii tykkäillä ja tägäillä mun kuvista, jokainen tykkäys auttaa! 

Avunpyyntö

Hei taas! <3

Täälläpä sitä ollaan, haaveilemassa taas uusista mahdollisuuksista ja seikkailuista. Hullutuksia mielessä taas, mutta tarvisin tässä  hullutuksessa vähän apua. Oon yleensä tosi huono pyytämään apua muilta, mutta here goes nothing, syteen tai saveen, tästä se lähtee...

Katsohan kun aivan ihana Biancaneve - niminen vaatemerkki etsii uusia lähettiläitä, Biancaneve Ambassadoreja Someen edustamaan heidän treenivaatteitaan. Hakuaika on päättynyt eilen, ja minäkin sitten raapustin oman hakemukseni muiden joukkoon. Haluaisin todella päästä edustamaan tuota merkkiä, sillä uskon että hyvälaatuinen ja tyylikäs treenivaate on jokanaisen (ja miehenkin) oikeus. Biancanevellä on kauniita, hyvin leikattuja ja ihanan mallisia vaatteita kaikille, jotka viettävät treenivaatteissa aikaa paljon ja haluavat silti näyttää tyylikkäiltä, huolitelluilta ja naisellisilta, ja uskon että olisin aika hyvä edustaja heidän merkilleen.

Nyt sitten alkaa seuraava vaihe hakuprosessissa, ja siihen mä tarvisin juuri SUN apua. Tiedän, että meidän yhteinen matka tämän blogin tiimoilta on vielä aika lyhyt, mutta mä uskon että mulla on vielä tosi paljon annettavaa niin sulle kuin monelle muullekin lukijalle. Joten, tässä tulee esimerkkejä siihen, miten sä voisit auttaa:

Kuva lainattu Galleria Esplanadin Biancaneven liikkeen esittelysivulta.

- Olisi ihan mahtavaa, jos kävisit katsomassa Instagramissa #BiancaneveAmbassador ja tykkäämässä suosikkikuvistasi tai -ehdokkaastasi. (Olisi tietysti ihan mielettömän hienoa jos minä olisin suosikkiehdokkaasi... :) )

- Lisäksi, jos kannustat mua Ambassadoriksi, tägää #BiancaneveAmbassador mun kuviin I Did It- Instagram- tililläni kiinnittääksesi Biancaneven huomion! Arvostaisin apuasi ihan sanoin kuvaamattoman paljon! <3

- Ja lopuksi, auta mua saamaan näkyvyyttä ja kertomaan tarinoitani useammalle ihmiselle. Jaa tätä linkkiä vaikka noista tän tekstin alta löytyvistä pikkuisista jakopainikkeista, tai kopioi linkki vaikka Facebookkiin.  (Ääk, onkohan tää jo liikaa pyydetty!? Jos ei oikeasti kehtaa jakaa tätä muille, ei se mitään. Tykkään susta silti! <3 )

Tarvitsen kaiken avun mitä saan, sillä mulla ei vielä ole maailman eniten seuraajia mutta tää tilaisuus olis niin kuin tehty mua varten! Löydät suorimman tien mun Instagram- sivulle tuolta ylälaidan linkistä, tai appista @ididit_suvi

Yksin voi ponnistaa korkealle, mutta yhdessä voi kurkottaa jo tähtiin.

Viikonlopun ahaa-elämyksiä ja herkuttelua

Mulla oli tänä viikonloppuna kerrankin vapaa viikonloppu, eli toisinsanoen paljon aikaa mietiskellä syntyjä syviä. Tällä kertaa mä mietin paljon herkuttelua ja sitä, että usein sanotaan että fitness tai laihduttaminen tai kilpaurheilu vaatii todella paljon itsekuria. Mutta entä jos se ei olisikaan ihan niin yksinkertaista? (Saatoin ehkä keksiä pyörän uudestaan viikonloppuna!)

Meillä koiratkin joutuvat harjoittelemaan itsekuria

Mä oon viime aikoina muutenkin pohdiskellut paljon asioita, jotka saattaa ensisilmäyksellä olla niitä potentiaalisia sudenkuoppia niin kilpaurheilijalle- kuin tavallisille treenaajille tai liikkujillekin. Niihin sudenkuoppiin kompastuu helposti, ja mieli lannistuu. Jos lähdetään siitä periaatteesta että liikunnan ja itsestään huolta pitämisen pitäisi olla kivaa, olisi ihan kivaa jos sieltä sudenkuopasta ei tarvitsisi aina olla kampeamassa itseään ylös jotta matka voisi taas jatkua.

Herkuttelu voi olla aika suuri sudenkuoppa monelle, ja minä ainakin kernaasti lukeudun niihin jotka sokerihiireksi tunnustautuu. Oon viime vuosina oppinut rakastamaan suklaata jota nykyään pystyn syömään jo melkein koko levyn illassa. Salmiakki on ollut mun salainen pahe aina, ja suolaiset herkut siihen kaveriksi. Ahh, leffailta makuunin karkkipussi toisessa ja sipsipussi toisessa kainalossa!! <3  Mutta se morkkis seuraavana aamuna, sehän on melkein pahempi kuin krapula?! No, toivottavasti ei.

Ensinnäkin, on ihan ookoo herkutella välillä. Ihan oikeasti. Ei se ole vaarallista, ja toisaalta jos pää pysyy paremmin kasassa sillä että tulee hyvä mieli kerran kuukaudessa siitä suklaalevystä (naiset, te tiedätte mitä mä tarkoitan!) niin go for it! Jos herkkupäivä on ansaittu niin, että viikolla on vedetty hyviä treenejä ja ruokailut on mennyt hyvin (ja jos on tavoite, niin ollaan ehkä päästy lähemmäs tavoitetta) niin on ehkä ihan oikeutettua päättää, että lauantaina saa syödä vähän ohi. Silloin se on suunniteltu, laskettu ja sovittu eikä siitä silloin tarvitse potea henkistä krapulaa.

Dieetillä pitäisi sitten pystyä kieltämään itseltään kaikki herkut, kakut, sipsit, salmiakit ja suklaat. Kuulostaa pahalta. Mutta entäpä jos sanonkin, ettei se ole niin kamalaa? Jos sanonkin, että kyse on asenteesta ja että se asenne jossa kiellät itseltäsi jotain, joutaa romukoppaan? (Tässä tulee se uusi pyörä:) Itsekuri sanana kuulostaa aika kamalalta jo itsessään. Kuri. Kuritan itseäni. Ai kauhee!? Siinä on liikunnan ilo ja riemu aika kaukana! Mutta jos valitsen, ja teen sen valinnan sen perusteella mitä haluan eniten? Sehän ei kuulosta ihan kamalan pahalta, vai mitä? Siitä fitneksessäkin on minun mielestäni kyse, ja pitäisi olla. Siitä, että halutaan jotain asiaa enemmän kuin niitä herkkuja - ei luovuta mistään eikä kuriteta itseä herkkuhimoissa, vaan tehdään valinta välittömän mielihyvän ja tulevan tavoitteen saavuttamisen (tulevan mielihyvän) välillä.

Kyllä meilläkin joskus syödään herkkuja!

Mutta noin niinkuin periaatteessa, jos on kuitenkin ihan sallittua herkutella joskus, niin miksihän sitä aina sitten mättää sitä ruokaa ja herkkuja niin paljon kuin ikinä jaksaa? Niinkuin ei koskaan enää saisi syödä mitään herkkua vaan ne mitä nyt saa luvan kanssa vetää, on viimeiset herkut koko maailmassa ikinä. Mietin tuossa että voisiko sitä järkeistää? Mä en ole koskaan itse ollut mikään kaksin käsin herkkuja vetävä tyyppi, mä maistelen pikkuhiljaa ja napostelen hissuksiin ja oon onnellinen vaan siitä että on jotain. Paitsi viime aikoina, kun oon lähtenyt tähän rohmuamisen kulttuuriin ja vetänyt mahan täyteen vauhdilla, kaksin käsin liiemmin enää maistelematta. Enemmän on nyt ollut parempi, ennen se oli vähän mutta hyvää- periaatteella.


Siksi oon alkanut pohtimaan sitä, että jos ottaisi vastuuta valinnoistaan ja kiinnittäisi niihin vähän huomiota sen sijaan että vain mättäisi aivottomana ruokaa ja herkkuja koko päivän, valitsisinko toisin? Jos otan pään mukaan valintoihini ja sovin itseni kanssa; tuota saan mutta tuota en tarvitse. Jos syön tuota, sen jälkeen ei tee enää tuota mieli. Ei ole pakko saada kaikkea juuri nyt, heti. En näe nälkää enkä näänny mihinkään, se on vain oma pääni joka tekee temppujaan jos en vähän katso sen perään.

Tavallinen ruokakin voi olla herkkua

Iltapalaherkut; savustettua lohta ja porkkanasuikaleita. Se on vain asennekysymys! ;)

Otetaan vastuu omista valinnoistamme, eikä mennä vaan kaikkien mielitekojemme mukana. Kyse ei ole rankaisusta, vaan morkkikselta pelastamisesta! Tehdään herkuttelusta taas sitä mitä sen pitäisikin olla - kiva mielen piristys ja hyvä asia.  

Stay strong, sistah! 

Ajatuksia vertailusta

Vuorossa vähän painavaa asiaa hyvin luonnollisesta ja yleisestä asiasta.

Vertailu.

Kaikkihan meistä tekee sitä. Naapurilla on uudempi auto kuin meillä. Meillä on hienompi kukkapenkki kuin marttakerhon Pirkolla.

Fitness on vertailulaji, joten on entistäkin luonnollisempaa että vertaillaan itseä ja muita keskenään ja pohditaan missä on petrattavaa ja missä ollaan jo hyvällä mallilla.

Nykyään somen kautta on helppo seurata ihmisiä eri puolilla maata ja maailmaa. Instagram pursuaa toinen toistaan hienompia kuvia fitnessprinsessoista ja tutun kummin kaiman edistyksestä. Itsekin laitoin viimeksi viime viikolla kuvan omasta edistyksestäni I Did It- instaan. Mutta se mistä niin monet bloggaajat ennen minua, ja varmasti monet minun jälkeenikin muistuttavat, on se kaikkein tärkein asia muistaa: Kuvat huijaavat, vääristävät ja esittelevät VAIN edullisista kulmista ne edullisimmat asiat parilla korostavalla filtterillä varustettuna. Moniko tämänkin blogitekstin lukijoista on saanut otettua imartelevan selfien vain yhdellä otoksella? Niinsanotun "julkaisukelpoisen" kuvan? Itse saan ottaa vähintään 50 kuvaa ennen kuin saan sen yhden siedettävän jonka voin julkaista! :D Sellaista se on, me halutaan vaan näyttää parhaat puolemme muille jos kerran itse saamme päättää millaisia kuvia meistä julkaistaan. Ja siksi, juuri siksi se kuva vääristyy niille, jotka eivät pääse meitä livenä näkemään.

Viideskymmenes ensimmäinen selfie. 

Onhan omatoimisessa vertailussa hyviä puoliakin.
Siitä saa esimerkiksi:

• motivaatiota
• inspiraatiota
• ihailua

Kun etsitään edistystä itsestä ja muista, on mieltä ylentävää ja todella motivoivaa huomata, että tuolla mun ihailemalla ihmisellä ei ole niin hyvä takareisi kuin mulla. Jes, olen saanut jotain aikaan omalla treenillä, tästä on hyvä jatkaa! Itsekin olen joskus harrastanut tätä; jos mun mielestä jollain on tosi hyvännäköinen kondis ja mä haluaisin vaikka yhtä pirteän pepun, oon verrannut mielessäni itseäni häneen silloin tällöin nähdäkseni, saanko mä tuloksia aikaan. Se kannustaa ja motivoi yrittämään, kun on jokin tietty tavoite mielessä.

Mutta. Mielikuva omasta kropasta on petollinen ja päiväkohtainen. Tänään se näyttää mielestäni hyvältä, huomenna löydän parannettavaa vaikka kuinka paljon. Vertaappa siinä sitä omaa mielikuvaa omasta kropasta vielä johonkin mielikuvaan jonkun toisen kropasta. Voi olla, ettei siitä tule hullua hurskaammaksi.

Mitä peilikuva sinulle näyttää?

Kun asioita vertaillaan, keskitetään huomio siihen vertailukohteeseen johon sitä omaa tilannetta verrataan. Kun sitä ihaillaan, huomataan omassa versiossa vain ne heikot, huonot osuudet: "Tuo on hienomman näköinen tuosta, paljon parempi tuosta, katso nyt, mun kropassa on läskiä tuossa eikä lihakset erotu tuosta niin hienosti." Se on ihan luonnollista, sillä ihmismieli etsii automaattisesti syitä siihen mistä kohtaa mallikappale on hienompi ja mitä epäkohtia omasta versiosta löytyy, jotta se oma työstettävä versio saataisiin toisinnettua samanlaiseksi, tarkaksi kopioksi. Siksi se helposti myös lannistaa ja tulee olo, ettei mikään siinä omassa kropassa riitä. Ettei ole tarpeeksi hyvä. Tulee paha mieli. Unohdetaan ne omat hyvät puolet ja vahvuudet, eikä niitä enää itse näe.

Silloin täytyy kysyä itseltään, haluaako tästä elämäntavasta itselleen pahan mielen ja epäonnistumisen tunteita? Haluaako tehdä tästä elämäntavasta itselleen veren maku suussa raatamista vain sen takia, että olisi parempi kuin joku toinen? Onko se tämän tekemisen, fitneksen, itseisarvo, että verrataan itseä ja omaa kroppaa jatkuvasti johonkin toiseen ja arvostellaan itseä armotta ja raa'asti antamatta itselleen anteeksi yhtään mitään vain siksi, että voisi olla parempi kuin joku muu?

Näinkö se menee?

On olemassa paljon sellaisia asioita, jotka hämäävät helposti luulemaan että joku on parempi kuin toinen, mutta jotka ei todellisuudessa kerro vielä yhtään mitään. Niiden tiedostaminen on tärkeää, ja muistaminen vielä tärkeämpää. Heikolla hetkellä kannattaa muistaa siis ainakin nämä asiat:

• treenitekniikoita on erilaisia; toinen treenaa isoilla painoilla, toinen pienillä tarkemmin - näitä on useampia koulukuntia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa ole sillä toiselle toimii toinen, toiselle toinen tapa
• yksi tekee paljon aerobista, toinen vähän aerobista; jokaisen kroppa toimii eri tavalla eikä ole yhtä oikeaa tapaa
• montako treeniä tai ruokaa päivässä/viikossa on; jokaisen kroppa toimii eri tavalla eikä ole yhtä oikeaa tapaa joka sopisi kaikille
• toinen on valmiiksi hoikka, toisella vielä löysää päällä; tämä vaikuttaa vain dieetin alkamisaikaan ja rankkuuteen eikä tässäkään ole yhtä oikeaa tapaa

Fitness on vertailulaji, mutta todellinen vertailu tapahtuu vasta lavalla. Sitä ennen ei voi tietää kokonaisuutta, näet somesta vain sen minkä sinun annetaan nähdä. Livenä kukaan tuskin esittelee itseään sinulle pikkuhousuissa pyörien ja harvoin kukaan osaa olla täysin objektiivinen katsoessaan itseään. Siksi tuomarit, joiden silmät ovat kehittyneet näkemään ne erot objektiivisesti, vertailevat kilpailijoita ja asettavat heidät paremmuusjärjestykseen - mutta vasta siellä kisalavalla.

Ole itsellesi armollinen ja muista kärsivällisyys. Matka kisalavoille tai ihan vain siihen omaan tavoitekuntoon on pitkä ja kivinen, mutta sen pitäisi olla antoisaa ja tehdä sinut onnelliseksi. Oma asenne ratkaisee, joten sinä päätät onko fitness hyvis vai pahis sinun elämässäsi. Älä tee siitä ehdoin tahdoin mörköä vaan kilpaile vain itseäsi vastaan. Vain sinä voit tehdä sen työn joka vie sinua eteenpäin; kukaan johon itseäsi vertailet, ei tule nostamaan sitä punttia puolestasi joten keskity omaan tekemiseesi ja nauti matkasta.

Sisäistä rauhaa ja hyviä treenejä toivottaa

I Did It <3

Kasvukipuja

Huomenta! Näin perjantai-aamun kunniaksi ajattelin vähän kertoa teille miten tämä mun projekti oikein täällä etenee. Oon kirjoittanut tässä blogissa aiemmin että on tullut aika priorisoida asioita ja alkaa tekemään töitä. No sanoista tekoihin!

Treenit kohdilleen

Mulla on jo viimeisen kuukauden verran ollut uusi saliohjelma, joka on kyllä kovempi kuin mikään ohjelma mikä mulla on koskaan aikaisemmin ollut. Täyttä tykitystä, ilotulitteita ja räjähdyksiä alusta loppuun saakka, ja oonkin vitsaillut että onkohan valkulla ollut jotain hampaankolossa kun se on tehnyt mulle tuota, vai yrittääköhän se muuten vaan tappaa mut... :D Mutta ajatus olikin, että nyt tehdään kovaa ja korkealta, eikä jätetä mitään arvailujen varaan. Nyt on sitä tekemisen meininkiä sitten, ihan toden teolla! Tuntuu tosi hyvältä nyt tykittää treeniä salilla ja antaa kaikkensa jokaisella treenillä kun tuntee että homma menee just eikä melkeen. Valkku on myös alkanut treenauttamaan mua kerran viikossa ja varmistamaan, että treenaan tarpeeksi hyvin enkä silloinkaan unohda tehdä tarkasti ja hyvällä tekniikalla. Tää on tosi hyvä juttu juuri siksi, ettei vauhtisokeus pääse yllättämään ja yhtäkkiä huomataankin että mä oonkin vaan räiskinyt salilla niitä liikkeitä miten sattuu. Siinähän ei olis mitään järkeä, jos haluaa saada sen maksimaalisen tuloksen siitä rehkimisestä... :)

Ja tuleehan sitä tulosta, ainakin jos tätä alla olevaa kuvaparia on uskominen!  Oikealla puolella on kuva, joka on otettu lähes päivälleen kuukautta aikaisemmin kuin vasen:

Ruokavalio uusiksi

Jotta treeni ei menisi hukkaan, ollaan panostettu myös ruokavalioon ihan uudenlaisella pieteetillä. Kokeillaan paljon uusia juttuja, panostetaan tiettyihin juttuihin ja siivotaan kuntoa jouluun saakka niin, että saadaan pudotettua ne pari kiloa jotka viime kevään välidieetin jälkeen on tullut takaisin. Haetaan pienillä kikkailuilla energian tasaista jakautumista päivälle ja yritetään tehostaa rasvavarastojen käyttöä energianlähteenä (eli siis rasvanpolttoa), ja vähentää mun ja mun kropan stressaantumista (missä mä ja mun kroppa ollaan kyllä erityislahjakkaita).

Kauppaostokset monipuolistuu viikko viikolta

Nyt ei saa ottaa flunssasta koppia. Tämä varmistetaan tällä vitamiiniarmeijalla!

Lounas on the go! Matkaevästä.

Perus kotiruokaa, ja silti ah, niin toimivaa! :)

Täydennystä valmennusrinkiin

Jos haaveillaan bikinilavoille nousemisesta, on otettava huomioon ihan pikkuseikka niiden pakaroiden, kimaltavien bikinien ja suihkurusketuksen lisäksi. Siellä lavalla pitäisi osata poseerata oikealla tavalla ja tuoda itselle edullisia puolia esiin, jalkaterien sojottaa oikeisiin suuntiin ja esiintyä sädehtien kilpaa muiden tyttöjen kanssa. Ajatus ei varmastikkaan ole se, että erottuisi joukosta pogoilemalla miten sattuu ja kävelemällä aina eri suuntiin kuin muut? 

Uusi, upea posevalkkuni, Annika Tuoma <3 

Siksipä sain avukseni aivan timanttisen tanssinopettaja/poseerausvalmentaja/pt:n, Annika Tuoman Oulusta! En olisi voinut saada parempaa opettajaa kroppani hallintaan ja kääntelyyn, sen illuusion luomiseen, kuin Annikan! <3 Kävin eilen tapaamassa Annikaa ensimmäisen kerran Oulun Classic Gymillä, joka on entinen kotisalini, ja kuvasin pikku pätkän fiiliksistä ennen treenejä. (Kokeillaan oonko mä niin pro et osaan lisätä sen tänne...) 

Kasvukipuja

Fiilikset on pääsääntöisesti hyvät, joka päivä näen kovan työn tuloksia, ja nautin siitä fiiliksestä, että kaikki ne kolme vuotta verta, hikeä ja kovia treenejä alkaa tuottaa tulosta ja näkymään myös peilikuvassa. Urheilijan mentaliteetti alkaa muotoutua ja on helpompi ja helpompi uskoa omiin tavoitteisiinsa ja tehdä töitä niiden eteen entistä kovempaa. Usko itseen ja omaan tekemiseen vahvistuu päivä päivältä, vaikka tietysti on hetkiä jolloin peiliin katsoessa epäusko valtaa mielen. Tätä epäuskoa ja epäröintiä vastaan taistelen enää vain harvoin, mutta sen ei saa antaa yllättää. Fitness on fysiikkalaji, mutta henkisellä puolella on suuri merkitys kaikkeen tekemiseen. Siksi käyn aina välillä läpi asioita mielessäni ja psyykkaan itseäni uskomaan siihen omaan tekemiseen, sillä kaikkein suurin kynnys on uskallus. 

Sitten muistan, kuinka juttelin Lahdessa legendaarisen Don Juhani Herrasen kanssa kisaamisesta, ja kuka muukaan kuin ihan Mr. Olympiassakin asti kilpaillut mies tietäisi tästä aiheesta asian tai pari. Hän sanoi jotain, minkä painoin mieleeni ja josta pidän kiinni kynsin ja hampain: 

"Kisoissa pitää käydä harjoittelemassa, että osaa olla siellä. Ei heti voi mennä voittamaan, vaan ensin pitää harjoitella. Mutta mitenkään muuten kuin kisaamalla ei voi harjoitella kisaamista. Ei se ole niin vakavaa ensimmäisillä kerroilla, sinne mennään harjoittelemaan ja katsomaan, mitä vielä pitää kehittää. Se on prosessi." 

Tie on pitkä ja vasta alussa, mutta ensimmäiset askeleet on jo otettu.

Ihanaa viikonloppua! <3 

NFE ja kisafiilistelyjä

Hei! Pyydän heti alkuun anteeksi kirjoitustaukoa! Kisojen jälkeen elämä jatkui ja ehdin olla yhden päivän kotona (purkamassa matkalaukun ja pakkaamassa sen uudestaan) ennen kuin lähdin taas työreissulle jossa riitti vilskettä aamusta iltaan. Siksi en ole päässyt koneen ääreen istahtamaan oikeastaan vasta kuin nyt, joten päätin aloittaa tärkeimmästä - blogin päivittämisestä! ;)

Taas reissunpäällä jossain!

Olen saanut viime kesän ja syksyn ajan seurata ihan mielettömän inspiroivaa urheilijaa; miestä, joka on tehnyt vuosia määrätietoista työtä oman unelmansa eteen. On todella vaikea kirjoittaa tästä miehestä kovin neutraalisti, enkä oikeastaan lupaa edes yrittääkään. Hän on minun kumppanini ja elämäni rakkaus, ja sen lisäksi vieläpä oma valmentajani, Junnu Eskelinen.

Tadaa, tässä hän on! Siis tuo vähäpukeinen komistus vieressäni...

Kunniatehtävä öljyn levittäjänä ja pyyhkeen kantajana sekä kuminauhojen pitäjänä. Kauhee homma!

Hän kilpaili tämän syksyn NFE suomenmestaruuskisoissa kehonrakennuksen -80kg sarjassa, jossa oli ihan mielettömän kova taso tänä(kin) vuonna. Sain kunnian olla mukana tuolla matkalla alusta loppuun saakka, ja seurata lähietäisyydeltä kisadieetin edistymistä, sen vaatimia uhrauksia, matkalla olleita vaikeuksia ja vastaavasti pieniä ja suuria voittoja - sekä sitten itse kilpailuihin valmistautumisesta aina lavalle nousuun saakka. Olin aivan uskomattoman ylpeä halatessani miestäni kun hän viimein tuli lavalta pokaali kädessään! Viides sija tuntui ja olikin voitto tänä vuonna - seuraavissa kisoissa tähdätään kuitenkin taas vähän isompaan pokaaliin. :D

Hyvällä mielellä viimeisiä vatsatreenejä... :) 

Pumppailua hotellihuoneessa. Ollaankohan me ymmärretty tää termi nyt jotenkin väärin...? :P 

Lähellä ollaan. Tunnin päästä tämä mies astelee SM-lavalle. Jäätävät hermot! 

Öljyt lisätty, pumpit tehty - on aika nauttia työn hedelmistä.

Siellä se on! Takahuoneen näytöstä varovasti toisella silmällä sai seurata ja jännittää huoltajakin!

Työn tulos - ja tämä matka on vasta alkanut! ;) 

Huoltajakin oli innoissaan kannustamassa...

Tuo matka inspiroi minua suunnattomasti sen sijaan että se olisi pelottanut minua. Se oli rankka, mutta mitä muutakaan se voisi olla? Se ei säikäyttänyt minua, vaan antoi ymmärrystä ja uskoa. Voinko kuvitella nousevani kisalavoille? Voin. En silti hehkuta mielessäni sitä hetkeä kun astun lavalle. Se on vain yksi askel tuolla pitkällä, pitkällä matkalla. Se on vain pieni osa sitä urheilijan työtä. Olen nyt nähnyt lähietäisyydeltä, miten ohikiitävä hetki se lavalla oleminen on koko siinä ajassa jonka kisoihin panostaminen, valmistautuminen ja kaiken sen työn tekeminen vaatii. Se ei tule hetkessä, ei päivässä eikä viikossakaan. Sinne ei voi lähteä hetken mielijohteesta. Se ei kuitenkaan ole enää elämää suurempi asia, se tavoittamattomissa oleva pilvilinna. Se on se maali, jota kohti minä tähtään nyt täysillä.

Olen ennen ollut pitkään kilpatanssija. Kisoja varten harjoiteltiin tuntikausia joka viikko, antaen aina jokaisella treenikerralla kaikkensa, tanssimalla aina vain paremmin ja paremmin. Kisojen koittaessa herättiin aamuyön pimeinä tunteina ja meikattiin bussissa; edellisenä iltana rusketukset ja nutturat oli laitettu jo valmiiksi. Kimaltavat puvut, korut ja tanssikengät pakattiin matkalaukkuun ja lähdettiin kisapaikalle. Kun oma vuoro tuli nousta lavalle yhdessä niiden kaikkien muiden sädehtivien kilpailijoiden kanssa, en ajatellut sitä erityisenä prinsessapäivänä tai suurena unelmapäivänä. Se kaikki kimallus ja sädehdintä kuului asiaan, ja oli aika näyttää mitä olimme oppineet, miten olimme edistyneet. Se kaikki oli vain osa sitä elämää, ja minä halusin vain tanssia.

Nyt on vielä siis aika harjoitella, mutta katsoessani bikini fitneksen kisoja Lahdessa sunnuntaina ymmärsin sen mitä en ollut aiemmin ymmärtänyt: Minä oikeasti pystyn siihen. Minä tulen tekemään sen. Pian on jälleen aika näyttää mitä olen oppinut, ja miten olen edistynyt. Se on osa sitä elämää, ja minä haluan vain treenata.

Kohde on lukittu.