Elämää kisojen jälkeen?

Kisoista on kulunut nyt kaksi viikkoa. Tällä viikolla salitreenit jatkui, uusi ruokavalio ja uusi treeniohjelma on otettu nyt käyttöön ja elämä alkaa taas asettua uomiinsa. Elämä kisojen ja dieetin jälkeen maistuu taas koko ajan paremmalta, kun väsymys alkaa väistyä ja energiaa alkaa pikkuhiljaa olla enemmän. Tästä on tulossa taas pitkä postaus, joten kiireiset voi kelata tämän postauksen loppuun ja laittaa videon pyörimään. Sieltä tulee aika lailla pähkinänkuoressa se kaikki, minkä jaarittelen tähän blogautukseen muuten! :D

No mutta aloitetaanpa. Miten elämä jatkuu kisojen jälkeen?

Ensimmäisen viikon söin tietysti niin paljon kuin napa veti - osittain ihan tarkoituksellakin jotta sain pahimmat mieliteot väistymään ja pääsen jatkamaan normaalia elämää. Normaaliin elämään ei herkut ja herkuttelut ole suuremmin kuuluneet ennen dieettiäkään, joten ei ole tarkoituksenmukaista mättää viikkotolkulla herkkuja napaan nyt kun vihdoin "saa". Tietysti noilla herkutteluilla oli seuraamuksensa, sillä kroppa ei ole tottunut kaikkeen siihen höttöön mitä olen kaksin käsin suuhuni kahminut, ja kropan turvotuksen lisäksi myös naama kukkii ja vatsa temppuilee. (Ääks!) Se toimii kuitenkin loistavana muistuttajana siitä, miksi normaali ruokavalioni on niin tärkeä osa elämääni, sillä silloin voin niin paljon paremmin ja sitä oloa kaipaan jo todella paljon! :)

Tästä ihanasta herkuttelusta aletaan jo pikkuhiljaa siirtyä...

...vähän järkevämpään ja terveellisempään ravintoon.

Tässä parin viikon aikana on ollut hyvin aikaa pohdiskella tulevaa ja makustella tuota ensimmäistä kisakokemustani. Mitä jäi käteen?

Kuten kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa, olen äärettömän onnellinen siitä kaikesta kokemuksesta jonka Kultsalta sain mukaani. Realistisesti ajateltuna en olisi voinutkaan toivoa parempaa tulosta, sillä todellisuudessahan sen lopullisen päätökseni kisaamisesta tein vasta viime elokuussa josta kerroin postauksessani Päätös: Tulevaisuuden kisatavoiteet. Se oli alle 8 kuukautta ennen ensimmäisiä kisoja, ennen kuin olin koskaan tehnyt ainuttakaan posetreeniä ja ennen kuin olin ihan oikeasti määrätietoisesti keskittynyt treenin ja ruokavalion osalta lajinomaiseen tekemiseen sen omaksi iloksi kehittymisen ja tekemisen sijaan.

Tämä bodailu on todella hidas ja pitkä prosessi, ja Kultsan lavalla olikin monta monituista tyttöä jotka olivat varmasti tehneet valtavasti töitä jo vuoden ellei enemmänkin, päämääränään tiukasti kisalavat. Oli suorastaan ihme, että tällainen "kokeilija" pärjäsi ensimmäisissä kisoissaan näinkin hyvin!

Otin viime syksynä 3-4 kuukauden verran loppukiriä jalkojen ja takapuolen kehittämisen kanssa, ja itseasiassa vasta jouluna päätettiin lopulta valmentajan kanssa yhdessä, että olen kuin olenkin saanut tarpeeksi kehitystä alakertaan jotta sinne lavalle kannattaa jo keväällä nousta. Tällä kertaa se kehitys ei kuitenkaan riittänyt vielä tämän pidemmälle, mutta saahan se toki pienen kilpailijan minussa miettimään, mihin vuoden-parin treeni riittäisi....?

Viime syksyn työnsarkaa, tässä oli kuukauden verran tahkottu jalkoja uuteen uskoon ja tulosta syntyi hitaasti mutta varmasti.

Minulta onkin kysytty, mitä seuraavaksi. Vieläkö kisaaminen innostaa, vai jäikö se vain yhden kerran kokeiluksi? Suurella ilolla vastaankin, että palo lajiin on muuttunut roihuksi, ja syvällä sisimmässäni riehuva tuli muistuttaa tällä hetkellä lähinnä metsäpaloa - ei pelkästään kisalavoille, vaan myös punttisalille. Nautin ihan uskomattoman paljon treenistä taas, vaikka itseasiassa oikeasti opin nauttimaan siitä jo dieetillä. Jokainen treeni vie minua eteenpäin, jokainen treeni on mahdollisuus parantaa, kehittyä, tehdä tulosta ja viedä sitä omaa pakettiaan eteenpäin. Se mitä peilistä näkyy, on kiinni minusta itsestäni ja nyt kun energiat alkaa tulla takaisin ja kroppa toipuu pikkuhiljaa dieetin jäljiltä, pääsen kehittymään vielä lisää niin urheilijana ja treenaajana, kuin ulkomuodoltanikin - onhan tämä kuitenkin laji, jossa ulkoinen estetiikka ratkaisee.

Treeneistä on tullut itsestäänselvyyksiä, enkä ole enää aikoihin miettinyt että "voi vee kun ei yhtään huvittaisi lähteä treenille", vaan salille lähtö on ollut jo pitkän aikaa tosi kivaa.

Olen sitä mieltä, että tämä on itseasiassa se tärkein asia minkä olen tämän kevään aikana saanut tai saavuttanut. Ilman tätä fiilistä en mielestäni voisi jatkaakaan, en voisi tehdä tätä täysillä enkä missään nimessä jatkaa kisaamista. Toki treenit ei ole ainoa asia joka tekee urheilijasta urheilijan. Ruokavalio, elämäntavat, valinnat jotka tukee sitä yhtä varttituntia kisalavalla vuoden-parin päästä tuntuu pieniltä ja mitättömiltä nyt, mutta on lopulta suuressa osassa siinä matkassa joka sinne lavalle on kuljettava. Meni pitkään, ennen kuin halusin valita niitä valintoja joita urheilija valitsee, mutta nyt se tuntuu helpolta ja itsestäänselvyydeltä. Kyse on omasta valinnasta ja sellaisesta elämäntavasta jota haluan elää ja josta nautin.

Tulevaisuudessani siis ehdottomasti häämöttää kisalavojen valot ja strassien säihke, ja lajina pysyy vielä Bikini Fitness. Seuraavia kisoja ei vielä kuitenkaan olla lyöty lukkoon; se riippuu täysin siitä, millaista tulosta saan tehtyä ja miten meidän ruokakunnan kisaajien kisakaudet saadaan sovitettua yhteen.

Näin lopuksi on kuitenkin tullut aika paljastaa pieni suuri salaisuus. Mun dieetillä oli vielä yksi tyyppi, joka auttoi mua mun matkalla, joka ajoi mua eteenpäin kuin ajokoira. Hätyytti, valoi uskoa, antoi vauhtia, tsemppasi... Ja hän oli, kukapa muukaan, kuin Cheek! Niin, se räppäri. Tai oikeastaan sen räppärin biisit. Mä en rehellisesti sanottuna ole koskaan kuunnellut räppiä, enkä varsinkaan suomalaista sellaista. Jotenkin kuitenkin tuo Cheekki sai puettua sanoiksi mun fiiliksiä ja tsempattua biiseillään aina silloin kun usko itseeni oli loppumassa, voimat vähissä tai mieli myllerryksessä. (Ehkä joskus paljastan mitä kuuntelin takahuoneessa juuri ennen lavalle nousua...)

Joskus apu tulee yllättävästä suunnasta, mutta se apu on otettava ilomielin vastaan! Annan siis Cheekille kunnian päättää tämän postauksen biisillä, josta osuvimman osan lisäsin vielä tuohon alle. Paremmin en voisi nykyisiä fiiliksiä sanoa! Kiitos Cheek! ;)

"Alusta loppuun, Alphasta Omegaan

Jos en antais kaikkee must ei ois antaman ollenkaan

En osaa pantata, sisällä palaa taas kovempaa.

Alpha Omega, Alpha Omega

Mä annan kaiken

kun enempää ei oo (ei oo)

tajuuksä kuka sun edessä seisoo

Alpha Omega, Alpha Omega

kovempi, parempi, nopeempi, vahvempi (ha)"

- Cheek

P.S. Muistathan muuten, että Snapchatissä elämääni ja arkeani pääset seuraamaan lähemmin ja reaaliajassa, kun klikkaat seurantaan käyttäjätunnuksen suviisohoo